Ironman 70.3 Dubai

Kokemus Dubaista yleisesti:

Dubai on paikkana jo visiitin arvoinen. Fyrkkaa näyttää paikallisilla riittävän, jos rakennuksia ja autokantaa silmäilee. Sitten taas liikennekulttuuri, ruokakulttuuri, kaupunkisuunnittelu ja logistiset asiat ovat aika kehitysmaan tasolla näin oman kokemuksen perusteella. Annan esimerkin: Hotelli oli 4km rannalta jossa kisapaikka, eikä teiden infrastruktuuri mahdollistanut sitä matkaa taittaa kävellen, kun ei ole kävelyteitä. Pikkutietkin olivat 4-kaistaisia, 100km/h, yliruuhkaisia autoista eikä sielläpäin autosta tarvitse osata kuin kaasu, jarru ja torvi. Pyörällä siis ei kandennu lähtee sekaan. Vilkku on ihan turha heidän autoissa, osa autoista ajeli hätävilkut jatkuvasti päällä, osalla toinen vilkku päällä suoralla, kääntyessä kumminkaan vilkkua ei näy ollenkaan. Ei auttanut kuin ottaa joka kerta hotelilla pyörä palasiks ja taksilla rannalle, siellä pystyin just ja just polkee 2km mittaista rantatietä eestaas 😀 Ruokapaikat, ainakin mun hotellin lähellä, saattoi näyttä ulkoapäin todella hienolta ja ikkunasta saattoi nähdä kivisen pizzauunin jossa liekit liehui. Vois kuvitella että hyvää pizzaa tarjolla! Noh, sähkölevyllä lämmitettyjä einesruokia sieltä vain saa, tarkemmin kuin katsoo niin uunikin on iso muovihökkeli ja sen sisällä pieni kaasuliekki muodon vuoksi, eli aivan jäätävän paljon vaivaa näkevät hämätäkseen asiakkaita, mutta ei sit pienintäkään vaivaa nähdä itse ruuan laitossa 😀

Kisasuoritus:

Oli tasokkain pro kenttä kuin missä olin koskaan aiemmin ollut, suuri palkintorahapotti houkutteli paljon huippuja mm. Javier Gomez, Josh Amberger, Tyler Butterfield, Tim O’Donnel, Per Bittner ja monta muuta Ironman/Ironman 70,3 voittajaa. Oma 45cm Cervelon P3 650c kiekoilla näytti aika söpöltä keskellä pyöräriviä jossa +12000€ uusimpia huippupyöriä. Minulla tais pro sarjalaisista olla ainoa pyörä, jossa molemmat jarrut rungon ulkopuolella, ei integroitua keulaa, kaikki vaijerinkuoret ja piuhat lepattaa rungon ulkopuolella. Mun pyörän setuppiin kuulu vetoketjullinen geeliboksi (minkään muunlainen boxi ei kestä mun rajua ajotyyliä ;D), regasrikkojen varalta pitstop vaahto & co2pumppu yhdellä patruunalla nätisti satulan alla, yks perinteinen pulloteline torpeedona käsien välissä. Minimalistisella kokoonpanolla mentiin siis. Rengaspaineet hitusen normaalia kovemmat (Etu 7bar, taka 8bar) koska tienpinta dubaissa todella smuutti.

Kisa-aamu: Herätys 5:00 (Suomen aikaa 3:00) Pimeää ja kylmää! Ilman lämpötila tuskin +10. Vesi ilmoitettiin olevan 22,2 astetta, non-wetsuit raja pro sarjassa 21,9. Alkuverratessa vedin märkkärillä ja sillä se uinti olis mun puolesta saanut ollakin, ei se niin lämpöseltä tuntunu. 10min ennen starttia piti olla rantaviivalla valmiina, märkä skinsuitti päällä, koitas nyt pysyy lämpösenä siinä :D. Muutama prolainen oli tehnyt taktisesti fiksusti ja pölliny hotellin kylpytakin, hyläten sen johonkin kaiteen päälle ennen lähtöä! Täytyy laittaa korvan taakse 😉

Lähtö oli rannalta juoksu, sain hyvän lähdön ja lähdin heti Gomezin perään, sen peesissä uin nätisti ekat 150m kärkiporukassa: kerkesin jo ajatella että nyt menee hiton hyvin. Aika äkkiä rupes kylmä tuntuu käsivarsissa, verisuonet tuntui kapenevan ja veri virtas kuin paksua öljyä olis. Kierrokset rupes laskee ja voimantuotto samoin, ei mitään hullua hapotusta vaan ihan jääkylmän kohmeiset kädet. En hahmottanut ollenkaan missä asennossa käsi tuli veteen tai missä asennossa veto lähti, tuntui kuin olisin ollut pelkkä pää, rintakehä ja jalat, piti oikein katsoa että pyörikö kädet ollenkaan. Näin kun kärkiryhmä lähti karkuun enkä pystynyt mitään tekemään. Kärkiryhmä, jossa olisin normi uintivauhdillani pysynyt, nousi 24:30min kohdalla vedestä, itse tein elämäni hitaimman uinnin 26:37 ja nousin kakkosporukan kärjessä ylös. Olin 17. / 27 pro miesten joukosta.

Kädet olivat niin kohmeiset että vaihtoteltassa en tahonnut saada kypärän remmejä näppeihini millään ja kypärän päähänlaitto oli niin kömpelöä että onnistuin siinä irrottamaan Giro Selector kypärän alaosan korvasuojineen itse kypärästä, pakko oli riisua kypärä ja kasata kypärä yhdeksi kappaleeksi ja yrittää uudestaan. Pääsin kakkosporukan hännillä ulos pyöräreitille. Olin 19. / 27.

Pyörä lähti hyvän tuntuisena, jalat eivät olleet niin kylmissään kuin kädet, junasta tippui heti pari heikkoa pyöräilijää, jäljelle jäi minun lisäkseni 2 kovaa polkijaa, tulin sen letkan hännillä ja ajattelin että jos tässä pysyn mukana niin hyvä tulee, sillä me pidettiin 41km/h vauhtia vastatuuleen. Peesivalvoja pysyi kokoajan pienen porukkamme vierellä ja yritin pitää mahdollisimman tasaista voimantuottoa, toistaiseksi meno tuntui helpolta. Pyöräily pro sarjassa on tarkkaa touhua ja paljon taktista pelaamista ja vaatii tarkkaa silmää. Tästä sain taas läksytystä, josta jouduin kärsimään aika karvaasti. Keskityin pyöräilyn alussa nesteytykseen ja energian saantiin, eka pullo tyhjeni aika nopeasti ja ekalla juottopisteellä piti ottaa uus pullo. Ennen juottopistettä tuli selkä edellä vastaan pari heikompaa pyöräilijää jotka jäi roikkumaan peräämme. Juottopisteelle tullessa meitä oli 5 ja minä olin toisena. Kädet oli vieläkin niin kohmeessa että vaikka vauhtia hidastin noin 20kmh vauhtiin niin 3 ekaa pulloa tiputin ja vasta neljäs tarttu käteen, jouduin hidastaa vauhtini melkein pysähdyksiin saadakseni pullon. Muut junassa olleet eivät ottaneet uutta pulloa vaan jatkoivat 41km/h vauhdilla juottopisteen ohi. Jouduin noin 100m ryhmän taakse, joka mun piti kiriä kiinni. Kun sain junan peräpään kiinni, tiesin olevani heikkojen pyöräilijöiden takana niiden kahden kovan olessa junan kärjessä, mutta jalat huusivat niin tuskaa etten silloin pystynyt lähtee ohi. Ohitukseen siis on aikaa vain 25sek ja ellei ole ohittamassa niin rakoa on pidettävä 12m eli siinä joutuu puristaa. Virheeni oli jäädä hännille roikkumaan ja huomasin vasta liian myöhään että letka katkeaa heikkojen pyöräilijöiden edestä. Kun huomasin että nyt letka katkeaa jäin liian pitkäksi aikaa miettimään että meneeköhän ne kovat pyöräilijät minulle liian lujaa vai ei. Kun tein raskaan päätöksen lähteä ajamaan kovia kuskeja kiinni, olivat he jo 300m mua edellä. Lähdin tykittämään aivan punaisilla, heikot pyöräilijät pitivät 39km/h vastatuuleen, kovat pyöräilijät ajoivat 41-42km/h vastatuuleen, ja minä lähdin tykittämään 44-45km/h vastatuuleen, jotta saisin ne kiinni. Noin 5min tykittämisen jälkeen rupesi usko loppumaan, olin ehkä hiukan saavuttanut kovia kuskeja, jalat olivat jo aivan kuolleet, kun vilkaisin taakseni en edes nähnyt heikompia kuskeja, totesin että pakko vielä puristaa. Lopulta sain kovat kuskit taas kiinni ja mietin että olikohan nyt oikein fiksu päätös, pyöräilyä vielä 70km jäljellä ja nyt jo jalat ihan loppu.

Kääntöpaikalle tultiin samassa kolmen porukassa kuin millä lähdettiin liikkeelle, kisan kärkipyöräilijät olivat vain 3min minua edellä, eli pyörällä olivat polkeneet vain noin minuutin mua kovempaa, siitä aavistin että tulikohan nyt runtattua omaan tasoon nähden liian kovaa. Uukkarin jälkeisessä kiihdytyksessä jalat olivat niin soossia että rupes jo pelottamaan. Juottopisteen kohdalla kolmen porukkamme hajosi. Per Bittner jäi taakseni ja edessäni oleva Andrej Vistica lähti polkemaan kiinni edessä olevaa ryhmää. Halusin lähteä mukaan, mutta koska jalat tuntuivat jo todella väsyneiltä tein päätöksen, että pakko vetää loppupuolisko täysin omaa vauhtia ilman mitään vauhtileikittelyä, jos haluan jaksaa juostakin vielä. Poljin siis aivan yksin myötätuuliosuuden 45km takaisin vaihtopaikalle, luulin että nyt oli tullut kovastikin minuutteja kelloon lisää. Kovimman pyöräajan veti Tyler Butterfield 2:00;14. Pääjoukkon pyöräaika uinnista riippuen oli 2:01-2:03. Minun pyöräaika oli 2:05;16 (43,2 km/h keskari, oma ennätys!!). Eli en ollut jäänyt kuin pari minuuttia maailman kovimmille pro triathlonisteille pyörällä! Olin 16. / 27.

Juoksu alkoi vaihtoaluekämmillä. Minulla oli pyöräpaikka aikalailla kauimmaisessa kulmassa punaisista vaihtoaluepusseista ja lähdin juoksemaan suoraan niitä kohti, kun pääsin lähelle, aita olikin kiinni. Piti juosta sinisten pussien luokse toiselle puolelle aluetta, sitten aidan viertä takas punasille pusseille, ja sit uudestaan teltan läpi sinisten pussien kautta ulos juoksuosuudelle. Täysin oma moka kun en ollut tutustunut tarkalleen vaihtoaluereittiin, tulipahan vaihtoalue tutuksi 😀 Juoksu alkoi kovasta pyöräilystä huolimatta hyvän tuntuisena. Sain pitkää (siis minulle pitkää) askelta ja ensimmäinen 7km meni tavoitevauhtia eli 28min hyvin pienellä vaivalla, tarkoituksenani juoksuosuudella oli välttää minulle niin tyypillistä 16km romahdusta. Tällä kertaa tiesin että tulen pystymään kiristämään tahtia vikalle kiekalle.

Noh, aivan näin ei sitten päässytkään käymään. Jo 5km kohdalla rupesin tuntemaan pientä kitkan tunnetta ja ”kutinaa” oikeassa jalkapohjassa, se rupesi 7km jälkeen ärtymään kivuksi joka alkoi jo vaikuttamaan juoksemiseen. Lähdin siis juoksuosuudelle ilman sukkia, kengissä talkkia ja vaseliinia strategisissa paikoissa. Sukat oli kumminkin taskussa mukana hätävarana ja laitoin heti 8km kohdalla sukan oikeaan jalkaan ja jatkoin. Sukka tuntui melkein pahentavan asiaa. 10km kohdalla kipu alkoi muuttua niin sietämättömäksi että juoksu muuttui linkuttamiseksi enkä halunnut laittaa oikeaa päkiää maahan ollenkaan. 14km kohdalla ainoa järkevä päätös oli keskeytys. Otti aivan helvatusti päähän sillä hidasta uintiaikaa lukuunottamatta olin tekemässä urani parasta suoritusta. Olin todella kovatasoisen pro-kentän puolivaiheilla ja ruutia oli vielä jäljellä vaikka kuinka paljon vikaa juoksukierrosta varten.

Ensiaputelttassa kun katselin jalkapohjaa, oletin ihon olevan kokonaan irti isolta alueelta, yllätyin kun ei näkynyt juurikaan mitään muuta kuin pikkusen koholla oleva 2€ kolikon kokoinen alue. Se oli kumminkin niin arka etten pystynyt yhtään asettaa jalkaa maahan, eli kävely takas hotelille oli Mission Impossible.

Onneksi tilanteen pelasti aivan upea Suomalainen kannustusjoukko! Paikalle olivat eksyneet Merja, Viljo ja Markos Mölsä sekä Vesa Ja Sirpa. Mahtavassa urheilun hengessä Markos Ja Vesa roudasivat minua milloin milläkin tyylillä pois kisa-alueelta.

Tarjosivat vielä taksikyydin hotelille, kun osui kohdalle koko porukalle sopiva taksi ja osoitekin oli lähes sama. Todellakin hatunnoston arvoista huolenpitoa ja tukea, näin iloisen porukan ansiosta jäi hymy päälle, vaikka kisasta jäikin karvas tappion maku.

Päivän aikana jalkapohjaan muodostui puolikkaan pingispallon kokoinen rakkula jossa neste oli kerääntyny vähän normaalia syvemmälle kudokseen. Mitään selittävää tekijää rakkulalle en ole löytänyt. Kengät ovat minulle tutut ja olen niillä juossut viime kesänä sekä sukkasin että paljasjaloin ilman mitään ongelmia. Vasen jalka selvisi täysin naarmuitta eikä oikeessa kengässä ollut mitään vasempaan poikkeavaa. Myöskään pyöräkengissä ei ollut mitään uutta tai poikkeavaa. Ehkä olin vaihtoalueella astunut paljain jaloin johonkin, paha sanoa.

Suurin ärsytys tässä on se että en tiedä mikä tämän aiheutti ja miten estän tämän jatkossa. Jos tämä oli vain huonoa tuuria niin on kyllä hanurista, pitääkö jatkossa juosta hevosenkenkä/jäniksen käpälä kädessä jotta näiltä välttyisi? Kai se onnistuminen sitten tuntuu entistä makeammalta kun osuu kohdalle tämmöisten kokemusten jälkeen. Hyvänä asiana tässä on se että kunto on kova, jäbä on kovassa iskussa, treenit ovat tuottaneet kovaa tulosta ja pyörä sekä juoksu ovat ottaneet askeleen eteenpäin. Tiedän että uintikin on hyvällä tasolla ainakin altaassa, kyllä sekin tulee näkymään avovesivauhdessa kunhan pääsis avoveteen vähän useammin 😉

Ironman 70,3 Rapperswil-Jona

Ensimmäinen pro-sarjan kisani.

Sää: Ilma +13 ja sadetta, vesi +14

Järjestäjät möhlivat pro miesten lähdön. Lähdön piti tapahtua vedestä veneiden väliin viritetyn narun kohdalta. Pro miehiä oli mukana 29 kpl. Uitiin pitkässä letkassa verkkaa lähtöviivalle, kun kolme ensimmäistä kisailijaa (kaikki sveitsiläisiä) pääs viivan luo pamahtaa lähtölaukaus ilman mitään varoitusta. Itse olin silloin vielä letkan puolivälissä, noin 50m lähtöviivan takana enkä edes kuullu tai huomannut mitään lähtölaukausta. Ihmettelin vain että miks edessä kaukana pärskitään jo niin hirveesti, sit oivalsin että voihan helvattu se lähtölaukaus kävi jo. Mun ympärillä olleet huomasi saman asian about samaan aikaan, takanani oli vielä joku kymmenen kisailijaa joilla ei ollut mitään käryy mitä tapahtu. Noh, mun fiilis laski aika pahasti, lähdin kumminkin uimaan, ajattelin että saan ne varmaan vähän kiinni uinnissa, vaan eipä kädet juurikaan pyörinyt kylmässä vedessä. Tuloksena 2min normaalia hitaampi uinti. Lähdin pyörälle ihan kohtalaisissa asetelmissa. Pyörällä kylmä tuuli ja vesisade kangisti miehen, jalat puutu ja tehot tippu. En halunnut kutenkaan olla viimeinen pyörän jälkeen niin puskin pyörällä ehkä vähän liiankin kovaa, puutunella jaloilla on vakea arvioda voimantuottoa. Sen huomaa vasta kun lähtee juoksemaan. Ja tällä kertaa huomasin heti eǩojen kilsojen kohdalla kun jalat lämpeni että ruutia ei enää ollut juoksuun. Pyöräilyn keskiwatit vaatimattomat 211W Halusin kumminkin taistella maaliin mun ekan pro startin, vaikka moni mun sarjalainen keskeytti. Olin lopputuloksissa 15.

SM Sprintti Himos

Sää: Ilma +13 aurinkoista. Vesi +13

Uinti lyhennettiin 500 metriin kylmän veden takia. Oma uinti vähän tahmea, mutta nopean vaihdon ansiosta pääsin kärkiporukkaan, jossa mukana mm Panu, Joel, Henkka ja muutama venäläinen. Pyöräosuus meni kärkiporukan osalta ihan pelleilyksi kun kukaan ei halunnut vetää paitsi minä ja yks venäläisistä. Vuoroveto tökki useammin kuin mitä se pyöri, keskinopeus ekalla kympillä todennäköisesti alle 30km/h. Pääjoukko ajoi kiinni ja sit oltiinkin iso läjä jossa kukaan ei halunnut polkea. Mulle ei passannut chillaa pyörällä, otin irtiottoja aina muutaman minuutin välein, pysyin karkuteillä noin minuutin kunnes venäläiset ja Lampainen ajoi minut aina kiinni. Kun oli noin 6km otin vähän räväkämmän irtioton ja pääsin porukasta irti, pysyin noin 30sek pääjoukkoa edellä. Pääjoukosta otti minun jälkeen myös irti Juuso Manninen ja Robin Jalkanen. Sällit polki sen verran innokkaasti irti pääjoukosta että arvoin heidän avullaan pääseväni vielä pidemmälle karkuun. Muutaman kilsan ajan oli mukava polkee nättiä vuorovetoa ja saatiin kasvatettua eroa pääjoukkoon noin minuutti. Kilsa ennen pyörän loppua otin vielä heistä irti ja tulin vaihtoon 30sek ennen kärkiporukkaa ja noin minuutin ennen pääjoukkoa. Vaihto meni tällä kertaa puihin kun jääkylmät jalat ei halunnut mennä uusiin kisakenkiin. Juoksuosuudella Henkka tuli ohi jo melko alussa, pari venäläistä myös. Harmikseni myös Lampainen tuli lennokkaalla askeleella ohi viimeisillä kilometreillä, minulla ei ollut paukkuja vastata kiriin. Juoksu kuitenkin 30sek viimevuoden aikaa nopeampi joten tyytyväinen olen vaikka hopee olis maistunut. Tuloksena siis miesten sarjan SM- Pronssi. Viime vuonna neljäs sija, siihen nähden hyvä kun sijoitus paranee.

2XU Urban Swim Challenge Helsinki

Helsingin soutustadionilla 3000m avovesiuintikilpailu.

Sää: Ilma +14 sadetta. Vesi +12

Ajattelin jo lähtöviivalla että mulle riĩttää vain yksi kierros eli 1500m kun oli niin järkyttävän kylmä vesi. Uudessa Helixin märkäpuvussa käsivarsi on puoliksi pelkkä ohut kangas ilman kumia niin tuntui että kylmä tulee helposti läpi. Kun lähtälaukaus vihdoin pamahti lähdin rennon reippaasti liikkeelle, meno oli viileetä mutta ei ihan mahdotonta. Kisa-adrenaliini varmaan auttoi hieman kylmyyttä vastaan. Ekan kääntypoijun luona huomasin olevani kärjessä ja uin vielä ihan mukavuusalueella, kiristin hieman tahtia ja tokalla poijulla oli jo 50m eroa seuraaviin. Takas kohti lähtöaluetta oli kovin vaikea suunnistaa kun ei ollut minkäänlaista poijua, enkä rannan muodosta osannut erottaa minne suunnistaa monen sadan metrin päästä. Menin aikalailla vinoon kun tulin ekalta kierrokselta, vasta ihan rannan lähellä huomasin sivusilmällä kierrettävän punaisen lipun, piti tehdä 90asteen käännös ja tuli ehkä 60m sakkolenkki. Olin vielä kärkipaikalla ja uinti tuntui aika menevältä niin päätin uida koko homman loppuun asti. Pystyin pitämään keskivauhtina 1:17min/100m kolmen tonnin matkalla, se oli mielestäni hyvä suoritus noissa olosuhteissa. Kärkikanootti olisi järjestäjien taholta ehdottomasti pitänyt olla, muuten hauska tapahtuma ja kivalla paikalla.

Långvikin puolikas

Sää: Ilma +14 sadetta, vesi +17

Uinti meni ihan kohtalaisen hyvin, aika ei ollut kummoinen. Joelin kanssa uinti yhdessä ja kärjessä tultiin ylös vedestä yli minuutin erolla seuraavaan. Vaihtoalueella meni aikaa koska tällä kertaa halusin vetää pitkät housut jalkaan pyöräosuudelle. Ei ollut helppo tai nopee operaatio vetää kuivat trikoot märkien jalkojen päälle vaikka olikin talkkia välissä. Joel sai vajaan minuutin etumatkan pyörälle ja muutkin saapuivat vaihtoalueelle ennkuin pääsin sieltä liikkeelle. Joel polki alun sinnikkäästi kärjessä varmaan noin 20km ennen kuin menin ohi. Kärjessä sain olla itse ehkä 20-30km ennen kuin Lampainen polki vahvan näköisesti ohi. Itse taistelin lähinnä kylmyyttä vasten. Housut läpimärkänä on vaikea sanoa oliko niistä apua. Keskiwatit kuitenkin Sveitsin kisaa paremmat 220W keskimäärin. Kun olin pyöräillyt 80km olin noin minuutin Lampaista takana, mun takana ei ollut ketään lähimaillakaan. Tässä vaiheessa rupes kylmyys iskee todenteolla. Voima ja vauhti romahti. Ajatuksissa pyöri lähinnä sauna. Päätin jo pyörän päällä että jos nyt vaan jaksan kylmyyttä taistella pyöräosuuden loppuun niin jätän homman siihen, kehonlämpö oli todella alhaalla. 10m ennen vaihtoaluetta hyppäsin pyörän päältä, livahdin kisareitiltä nurtsille heitin fillarin Grönholmin Peterille ja sanoin että mä lähen ny saunaa!

Ironman 70.3 Jönköping

Sää: Ilma +13 sadetta. Vesi +18. (Kisaa edeltävä päivä oli ilma +23

Uinti todella heikkoa, noin 2min normaalia hitaampi ilman mitään selkeää syytä. Vesikin oli ihan lämmintä ja edellisviikolla olin uinut 3000m mukavasti 1:17min/km. Nyt taistelin tuskissani puolta lyhyemmän matkan 1:23min/km. Huono alku kisalle. Jönköpingissä ei ole mikään perus kolmen osuuden triathlon. Siellä on uinti-juoksu-pyörä-juoksu. Meinaan uinnista on semmoinen 3-4 minuutin juoksu pyörien luokse. Meni jalat aivan juoksumoodiin kun piti lähteä pyöräilemään. Pyöräreitti noin muuten oli pääosin pyörivää mäkee. Itse ajoin viiden muun pro sarjalaisen kanssa junassa, eli ikään kuin peesiletkassa mutta 10m välein, se peesisääntö ei näemmä koskenut ruotsalaisia. Tuon kokoisessa porukassa tulee väistämättä haitariefektiä pyörivässä maastossa, ja se oli minulle kovin ärsyttävää, en päässyt tasaiseen polkemisrytmiin ollenkaan. Pyörällä jäädyin niin pahasti että en pystynyt sähkövaihteita enää vaihtamaan lopussa. Juostessa jalat olivat niin pahasti kylmyydestä puutuneet että kesti 15km outoa lönkötystä palellen ennen kuin rupesin tuntemaan maan jalkojen alla, sain silloin tekniikastakin vähän kiinni ja lähdin nostamaan hieman tehoja kun jalat vihdoin tottelivat. Sitä iloa kesti enää 3km kunnes rupes päässä heittää kovin voimakkaasti, yhtäkkiä homma meni kävellen hoipertamiseksi ja pian en pysynyt enää edes seisten pystyssä. Jouduin keskeyttämään 3km ennen maalia, olin aivan jäässä ja energiat loppu. Olin todennäköisesti polttanut suurimman osan kisan enegiasta palelemiseen pyörällä ja juostessa, pieni vauhdin lisäys niin ruuti loppu siihen. Shaiba reissu, mut joskus näitäkin väistämättä tulee.

Helsinki Next Triathlon

Peesivapaa miesten sprintti.

Sää: Ilma +23 aurinkoa/sadetta/rakeita. Vesi +21

Nyt oli vihdoin sääolosuhteet kohdillaan ja sain kauden ensimmäisen onnistuneen kisasuorituksen!

Uinti kulki nätisti, Joel af Hällströmin kanssa uitiin vierekkäin yli puolenvälin, sen jälkeen Arttu Hirsi laittoi hanat auki ja karkas 15sek päähän minusta ja Joelista kun noustiin vedestä. Pyörän alkumetreillä Artulla oli varaa ottaa iisisti, jotta minä ja Joel poljetaan se kiinni ja saatiin 3 hengen peesiryhmä.

Pyöräreitti oli aivan mahtava!! Alussa haastavaa kortteliajoa ja mukulakiveä, jonka jälkeen päästiin Länsiväylälle tykittää 😉 Kortteliosuus oli melko nopeasti selvitetty, sen aikana ei peesistä juurikaan hyötyä ollut. Kun päästiin länsiväylälle niin siinä vasta alkoi itse kisa! Nimittäin keskinopeus tippui about 20km/h nopeuteen kun kukaan ei halunnu vetää. 😀 Joelilla ja Artulla oli yhteinen suunnitelma, eivät halunneet vetää ollenkaan, mutta ei myöskään halunneet päästää mua karkuun. Itse halusin päästä heistä eroon sillä uskoin että voisin yksin polkea heitä lujempaa jos heillä ei kerran ole vetohaluja. Pyöräosuuden puoliväliin asti yritin irtiottoa useaan kertaan, vauhti jojoili 50km/h ja 20kmh/ välillä jatkuvasti. Kun länärillä tehtiin uukkari ja lähdettiin polkee takaisinpäin tein vielä yhden irtiottoyrityksen. Alkukiihdytyksen jälkeen ylläpidin vauhdin punaisella hieman pidempään ja huomasin saaneeni noin 20m raon. Pääsin vihdoin irti! Innoissani heitin dieselvaihteen kehiin, otin mahdollisimman aerodynaamisen asennon mitä maantiepyörällä ja ITU-hyväksyttyjen tankojen kanssa voi saada ja tykitin pyöräosuuden viimeiset 7-8km yksin. Viimeisissä kortteliosuuksissa en säästellyt mitään ja otin ne aika riskillä. Vaaran aiheutti viimeisessä tiukassa mutkassa pari radalle eksynyttä kuntoilijatriathlonistia reppuineen. Huusin kurkku suorana että pois edestä, oli kolari todella lähellä sillä kesken mutkaa en pysty enää ajolinjaa vaihtaa. Säikähdyksellä selvisin. Käsittämätöntä että mutkassa olleet järjestäjät olivat aivan kuutamolla eikä osannut yhtään olettaa että kisareitillä olisi kärki tulossa.

Pyöräosuuden lopulla olin saanut aika tarkkaan 2min eron Arttuun ja Joeliin. Juoksuosuudella ero pysyi kutakuinkin samana ja sain nauttia makeasta voitosta ja onnistuneesta kisasuorituksesta!

Parasta koko kisassa oli se että onnistuin toteuttaaan oman kisasuunnitelmani ja pesin Artun ensimmäistä kertaa! Voiton fiilistä hieman lannisti taas kisajärjestäjien pihalla olo. Tässä tapauksessa kuuluttaja oli aivan pihalla kun tulin maaliin. Maalisuoran juoksuin täydessä hiljaisuudessa ilman että kukaan huomasi yhtään mitään. Voihan se olla että olen niin pieni ja siksi huomaamaton. Mutta olis se ollut ihan siistiä jos kuuluttaja olisi jotenkin huomioinut voittajan saapuessa maalisuoralle. Vasta pari minuuttia maaliin tultuani kun käppäilin maalialueella juomapullo kädessä, huomasi kuuluttaja minut ja mainitsi sillein ohimennen että Peesivapaan kisan voittaja on jo saapunut maaliin. Jäi voitosta hieman laimea fiilis sen takia.

Kisa oli kuitenkin järjestetty ensimmäistä kertaa ja järjestäjille moni asia oli varmasti uutta ja paranneltavaa seuraavalle vuodelle varmasti löytyy. Paulilla on kokemusta kisaärjestelyistä. Toivon että tulevina vuosina Hietsun kisassa otetaan paremmin huomioon eliittitason urheilijat, sekä pyöräreitillä että maaliin tultaessa. Katsojatkin saisivat paremman kokemuksen jos tietäisivät missä kilpailun kärki menee.

Ironman 70.3 Otepää, Viro

Ilma: +13 astetta ja sumua sekä vesisadetta. Vesi: +18

Kisakeskus on sama kuin aiemmin järjestetyissä TriStar ja TrisMile kisoissa. Edelliset kokemukseni paikasta on vuoden 2010 Tristar kisa. Silloin oli aivan uskomaton helle, ilmassa +41 ja vesi +25. Toivoin tän vuoden kisalle vähän saman tyylistä kelii, mutta kylmän kelin kirous piti huolen että jouduin kisaamaan minulle epäsuotuisissa olosuhteissa. Moni varmasti ajattelee että ”olosuhteet ovat kaikille samat” ja onhan se niin MUTTA: Jokainen soveltuu olosuhteisiin omalla tavalla, se ratkaisee miten hyvin itse soveltuu vallitseviin olosuhteisiin.

Pro miesten kenttä oli pieni 12 osallistujaa joista viivalle tuli vain 8. Uinnin lähtö onnistui ilman suurempaa ryysistä, vedenpinta oli aika tyyni ja lämpötila juuri sopiva. Venäläinen pääs uinnissa karkuun ja lähti yksin kärkeen. Minulla kesti vähän aikaa lämmetä ennen kuin pääsin vauhtiin. Uin ekat 400m porukassa, jonka jälkeen päätin lähteä yksin venäläisen perään. Vedestä nousin pari minuuttia venäläisen takana, välittömässä peesissäni ei ollut ketään. Mutta ukrainalainen Zymzev oli 10sek takana.

Pyöräily lähti hyvin rullaa. Olin kisan 2. ekat 20km, venäläinen kärjessä ei päässyt karkaamaan yhtään sen pidemmälle. Takaa tuli kuitenkin Zymzev ohi. Poljin kolmantena jonkin aikaa. Pyöräilyn puolivälin nurkilla tuli porukan kovin pyöräilija Norjalainen Gudmund Snilstveit ohi, joka pyöräili lopulta myös venäläisen ohi. Minulla rupes pyörä kulkemaan hyvin puolivälin nurkilla. Olin kisan neljäntenä, takaa ei ollut tulossa ketään pitkään aikaan, edessä Zymzev ja Snilstveit karkasi kokoajan mutta hyvin hitaasti. Venäläinen taas rupes hyytymään ja lähestyin häntä kokoajan. Taistelin vielä pronssimitalista, mikä tuntui aivan mahtavalta. Pyörällä pystyin pitämään keskiwatit 244W mikä tekee 4,2W/kg minun kohdalla.

Kun edes kylmä keli ei tuntunut hidastavan menoani ratkaisevan paljon, oli näköjään pakko tapahtua vielä jotain jotta en saisi onnistunutta kisaa. Takarengas puhkes 70km kohdalla. Tuubilla pystyis ajaa tyhjänäkin, mutta 20km olis liian pitkä matka arvioin. Päätin vaihtaa kun kerran oli varakumi mukana ja tuubin vaihtaminen on tuttua hommaa. No ei se ihan niin helposti tällä kertaa mennyt. Kisatuubin olin liimannu liian kovaa kiinni enkä saanut sitä jäisillä näpeillä irti. Siihen se kisa sitten tyssäsi. 15 minuutin repimisen jälkeen sain vihdoin vanhan tuubin pois ja uuden paikalle. Siinä ajassa loputkin pro sarjan miehistä oli ajanut ohitseni. Ja 15min paikallaan olo kylmässä vesisateessa aiheutti sen että jalat eivät tahtonut enää tehdä töitä, myös kehonlämpö oli päässyt romahtamaan ja huomasin jatkaessani että watit tippuivat 200w nurkille. Loput pyörästä palelin ja jalat oli hapoilla vaikka menin pk vauhtia. Tiesin että kisa oli siinä, mutta päätin kumminkin juosta maaliin asti. Ei siitä juoksustakaan mitään tullut kun ei ne jalat enää auennut missään vaiheessa. Jälleen paska reissu, mutta kolmatta puolimatkan keskeytystä en kaudelle halunnut.

Kokemusta tuli mm. tuubrenkaan liimaamisesta, nyt on käytössä aivan eri suunnitelmat kisanaikaisille rengasrikoille. Harmi vain että karmivan opetuksen piti sattua kisassa jossa minulla oli ensimmäinen mahdollisuus pro sarjan mitaleille ja palkintorahoille. Henkinen asennoituminen ainakin kehittyi ja jäi mukavasti hampaankoloon se onnistuminen 😉

SM- Olympiamatka Peesikielto MYL, Kuopio

Ilma: +12 kova tuuli ja jäätävä vesisade. Vesi: +15 ja haastavan hakkaavat järviaallot.

Ennen kisaa minulla oli ollut hieman flunssainen olotila. Kisa-aamuna vielä aprikoin osallistunko ollenkaan kun keli oli taas niin mahdottoman kylmä ja minulla oli jo takana niin monta epäonnistunutta kylmää kisaa. En kauhean innokkaasti suhtautunut kisaan. Kisassa oli mukana kovia nimiä mm Jarmo Rissanen, Tuukka Miettinen, Arttu Hirsi ja Tuomas Lampainen joka SM-sprintillä juoksi ohitseni juoksun lopussa. Nuorten sarjoissa oli Juuso Manninen, Samu Hanhela, Joel af Hällström. Mukana oli myös kova joukko venäläisiä. Vaikea oli arvioida ennen kisaa millaisia pyöräporukoita muodostuisi.

Päätin kumminkin osallistua kisaan ja katsoa miten menee, päätin että aika matalalla kynnyksellä keskeytän jos tuntuu että kylmä keli mut nujertaa.

Uintiosuuden aloitin ilman suurempia paineita, tuntui oikeastaan aika mukavalta startata ilman että sydän hakkas adrenaliinin avulla. Alkukirin jälkeen kun uinti heitettiin matkavauhtiin rupesin analysoimaan tilannetta, noin 10m edessä oli ison näköinen ryhmä jossa oletin että on venäläiset, Arttu ja Joel. Vieressäni oli varmaan kymmenkunta uimaria (siltä se ainakin näytti) ajattelin että hitsiviekoon en päässyt kärjen mukaan uimaan vaan uin tässä pääporukassa heikompien uimareiden joukossa. Päätin heittäytyä peesiin ja pysytellä rennosti mukana ainakin uinni loppuun asti. Hetken päästä hiffain että kenen jaloissa oikein olin, sehän oli Arttu siinä edessä, ja samoista jaloista vieressäni taisteli Joel, eikä meidän mukana ketään muuta ollutkaan. Sain taas lisää intoa ja ajattelin että tämähän menee hyvin kun päästään kolmistaan polkemaan.

Uinnista nousi venäläiskolmikko kaikista ensimmäisinä ja lähtivät omalla porukalla pyöräosuudelle. Tasan minuutin jäljessä nousi suomen kärkikolmikko eli Arttu, Joel ja minä. Tässä kisassa halusin hyvällä peesiajolla saada venäläiset kiinni, Artulla näytti olevan sama plääni. Arttu polkikin hyvällä asenteella ja Artun kanssa saatiin hyvää vuorovetoa aikaiseksi. Poljettiin niin kovaa että Joel sai jo oikein taistella pysyäkseen peesissä. Minua ei haitannut vaikka Joel roikkui mukana vaikka ei vetänytkään, olihan hän nuorten sarjassa ja omista junnukisoista muistan miten arvokasta kokemusta sitä sai kun pääs polkee kovempien kans. Artun kanssa tykitettiin ekan kääntöpaikan ohi hyvällä yhteistyöllä ja venäläiset ei ainakaan päässeet pidemmälle karkuteille. Noin 6-7km kohdalla kun heilautin taas kyynärpäätä Artulle merkiksi että tulis vetämään niin mitään ei kuulunutkaan. Vilkaisin taakseni, Arttu ja joel oli 30m päässä perässäni, olivat tipahtaneet peesistäni ilman että yritin karkuun. Harmittelin siinä hetken että mitä nyt teen, en pitänyt Arttua heikkona pyöräilijänä, ymmärrän että minun kanssa on varmasti hyvin v-mäistä polkee vuorovetoja kun olen niin pieni ettei minusta kovin paljon peesiapuja edes saa. Eli Arttu oli myös peesissä varmasti joutunut tekemään rutkasti töitä eikä päässyt palautumaan. Jokatapauksessa olin kovan päätöksen edessä, himmaanko ja jään odottamaan omaa pyöräporukkaani ja yhteistyöllä poljettais vaikka vauhti olisi minulle ehkä hieman hitaampaa kuin haluisin? Vai olisinko uhkarohkea/tyhmä ja lähtisin yksin polkemaan peesivapaata pyöräosuutta kun jäljellä oli vielä lähes koko pyöräosuus. Päätin lähteä tykittää yksin koska se oli toiminut hietsun kisassa aika hyvin. Olinhan minä SM-kisan miesten sarjan kärjessä ensimmäistä kertaa elämässäni. Otin hyvän asennon ja tein oman vauhdinjaon, kortteliosuudet otin omaan tyyliini aika riskillä. Muistan tyylin jolla Törmäsen Marko aikoinaan polki yksin kärkiporukkaan kiinni Kokkolan SM-kisoissa, hän ei säästellyt missään mutkissa tai kiihdytyksissä. Samalla taktiikalla lähdin polkemaan tavoitteena pitää muut suomalaiset mahdollisimman kaukana takana. Ekan kiekan jälkeen kulin väliaikoja ja huomasin ottavani kiinni venäläisten kärkikolmikkoa. Sain siitä lisää intoa ja pistin kaiken peliin. Ekan kiekan jälkeen olin 50sek heitä perässä. Otin venäläisiä kiinni noin 15-20sek/10km. Aina kun tultiin vastakkain venäläisten kanssa sain aikamoisia katseita ja tuijotuksia 😀 Kauempana takanani poljettiin myöskin kovaa. Jarmo Rissanen, joka ehdottomasti oli koko kisan vahvin pyöräilijä, ei ollut sinä päivänä täydessä terässään, Jarmo kuitenkin tuli lähes samalla kohtaa vastakkain joka kierroksella, oli kuitekin niin kaukana takana että hänestä ei minulle vaaraa ollut. Suurin haastajani Tuomas Lampainen nousi pyöräosuudella lopulta Artunkin ohitse. He kuitenkin jäivät jokaisella kierroksella hieman aina kauemmas ja kauemmas. Tiesin olevani SM-kisassa nyt todella vahvasti voitossa kiinni!

Pyöräosuuden viimeisellä kääntöpaikalla, kun pyöräosuutta oli jäljellä 5km sain venäläiset kiinni!! Se oli juhlavan tuntuinen hetki. Porukassa poljettiin aika rauhassa vaihtoon. Lähdin kolmantena juoksuosuudelle ja pysyin hyvin venäläisten juoksuvauhdissa ekat 2km ja juoksu tuntui hyvältä, kunnes iski kylkipisto ja aggressiivinen sellainen. Mietin että ei nyt!! Oli niin hyvä flow päällä ja olin taas tilanteessa jossa olin tekemässä urani parasta tulosta, en halunnut sen valuvan hukkaan tyhmän kylkipiston takia. No kylkipisto ei hellittänyt ja jouduin tiputtaa juoksuvauhtia päälle 4 min/km. Sitä jouduin pitämään 2km verran, venäläiset karkas ja mä rupesin pelkäämään että kohta Lampainen ja Arttu juoksee mut kiinni. Tilanne v*tutti niin suunnattomasti kun kroppa ei suostunut yhteistyöhön, jaloissa ei tuntunut missään, mutta rintakehä oli aivan räjähtämäisillään. Pikkuhiljaa se rupes hellittää ja nostin vauhdin takas lähelle kisavauhtiani. kisan alussa pidin 3:35 min/km. Kylkipiston jälkeen en päässyt 3:40 min/km vauhtia lujempaa. Tietysti henkinen kantti saattoi jo vähän antaa periksi kun jouduin yksin juosta. Lampainen oli yhä 3min takanani, hän otti kyllä muutamalla sekunnilla mua kiinni per kierros, mutta tiesin että se ei riitä.

Venäläiset pääs ikävästi karkuun kylkipiston takia. Mutta mikään ei voinut laimentaa sitä kokemusta kun pääsin elämäni ensimmäistä kertaa rikkomaan maalinauhan miesten yleisen sarjan SM-kisassa!! Aivan uskomaton fiilis! Kokemusta vahvisti vielä se että poljin lähes koko pyöräosuuden yksin.

Ensimmäinen aikuisten Suomenmestaruus! Kauden paras suoritus ja yksi urani suurimmista saavutuksista. 🙂

Ironman 70.3 Bintan, Indonesia Kauden päätöskisa!

Koska koko kausi oli ollut täynnä kylmiä epäonnistuneita kisoja, ja tiesin että kisaan paremmin lämpöisissä olosuhteissa. Kisakautta suunniteltaessa olin olettanut että lämpimiä kisoja olisivat pomminvarmasti heinäkuun puolivälissä etelä ruotsissa, eipä ollut. Tai Otepäässä elokuun alussa, eipä sielläkään ollut. Päätin osallistua kisaan joka olisi 100% varmuudella lämmin. Indonesiaa lämpimämpää paikkaa ei tullut mieleen.

Sää Bintanilla: ilma: +35 Vesi: +30. Ensin täytyy selventää tuo ilman lämpötila, +35 ei kuulosta pahalta. Mutta tuo Aasian helle on jotain sanoin kuvaamatonta!! Olen ollut eteläeuroopassa välimeren rannalla kun on ollut +38 astetta hellettä, se on vielä raikas keli verrattuna aasian +35.

Kisa alkoi onneksi jo 6:00 aamulla. Pro miesten kenttä koostui 12 lähtijästä, olin ainoa euroopasta saapunut kisailija. Kaikki muut olivat ausseja ja uusseelantilaisia jotka asuivat ja kisasivat aina juuri näissä olosuhteissa. Mukana oli myös Ruotsalainen Fredrik Croneborg, joka on vuosien ajan asunut ja treenannut Thaimaassa ja hän on erikoistunut kisaamaan juuri näitä järkyttävän kuumia kisoja.

Uinti oli tukahduttavan kuuma! Alkukiihdytys oli mielettömän kova. Hädin tuskin pysyin porukan hännillä mukana. Hanat auki mentiin noin 300m jonka jälkeen heitettiin matkavauhdiksi, ja huomasin että olin valinnut huonosti peesin. Matkavauhti tippui hyvinkin rennoksi ja uitiin lähes 1:20min/100m. Kärjessä veti Aussien superuimarit Fettel ja Fox. Reilu minuutin takana olevassa porukassa pysyin jonkin aikaa, kunnes päätin lähteä irti ja toteuttaa omaa uintivauhtia. Mukaani tuli 3 muuta, vuorovedoin vedettiin ja saatiin aika vaatimaton uintiaika 25min tasan. Ylös noustessa olin aivan läkähtynyt kuumuudesta.

Tämä oli ensimmäinen kisa jonka möhläsin puhtaasi T1 vaihtoalueella. En ole tottunut kisaamaan Skinsuitilla. Skinsuitin alla oli pitkähihainen kisa-asu. Jouduin uimaan kisa-asu vyötäröllä koska sen hihat oli liian löysät uintia varten. Noh, missä meni pieleen? Pro miehillä oli järkyttävän lyhyt juoksu vedestä pyörien luokse. En ymmärrä miksi Pro miesten pyörät olivat ensimmäisinä vaihtoalueella. Kaikissa muissa kisoissa pro sarjalaisten pyörät ovat mahdollisimman lähellä vaihtopaikan uloskäyntiä jotta pyörän talutettava osuus olisi lyhin mahdollinen. Tässä kisassa pro miehillä oli kaikista pisin talutusmatka molempiin suuntiin. Minua ei kuitenkaan pitkä talutusmatka haitannut. Vaan se että en kerinnyt pyörälle juostessa riisua skinsuitia ja pukea kisa-asun yläosaa kuten olin suunnitellut. Pyörä tuli vastaan niin äkkiä että jouduin paikoillani riisua skinsuitti ja pukee kisa-asu ja se koko homma meni ihan sählingiksi. Tulin vaihtopaikalle hyvässä porukassa, mutta vaihdossa jäin porukasta joka muodosti kisan pääjunan pyöräosuudella. Siihen mun olisi ehdottomasti pitänyt päästä. Rookie mistake! Ne oli 400m edellä kun aloitin pyörän enkä saanut kiinni. Jouduin pyöräilee koko 90km yksin. Uuden zeelannin Cameron Brown pyöräili aika härskisti mun peesissä noin 30km kunnes tippui.

Poljin niin kovaa kun pystyin, pyöräreitti oli aivan kamala. Jatkuvaa ylös-alas menoa. Mäet oli vain muutama kymmenen metriä korkeita, mutta jyrkkyys oli 11% kokoajan ja tasaista kohtaa ei ollut melkein ollenkaan. Mäet kesti vain 30-60sek nousta. Ja näin pienelle ja kevyelle  kuskille ne ovat aivan tappoa. Aussien überpyöräilijä Matt Burton, joka pystyy hieman flätimmällä reitillä polkee 90km pyöräosuuden alle 2h, tuli ohitseni vähän ennen pyöräilyn puoliväliä. Tuntui niin epäreilulta kun tuommoinen jättikokoinen voimamies pääsee massansa voimin lähes ylös asti seuravaa ylämäkea. Mun massa riittää heittämään mut vain ylämäen juureen ja joudun kiipeämään lähes koko nyppylän. Pyörän puolivälin jälkeen kisan kärjessä pyöräiyn aloittanut Fettel tuli selkä edellä vastaan. Eli sain mä pari kovaa päänahkaa pyörällä 😉

Rankan pyöräosuuden poljin kumminkin omaan tasooni todella hyvin aika 2:12 yksin poljettuna oli vain 2min hitaampi kuin 4 hengen pääjoukon aika. Pyöräosuus ei ollut mikään järkyttävän kuuma, oli kumminkin aika aikaisin aamulla.

Juoksuosuus kun alkoi niin alkoi myös kuumuus. Ja se oli järkyttävää!! Huomasin että olin pyörän jälkeen hieman alinesteytettynä, yritin ekoilla juottopisteillä juoda kunnolla (2 mukii/piste) Kuumuus paheni ja juoksuvauhtini romahti ihan alussa. Kisa meni ihan täysin kuumuutta vastaan taisteluksi. Hetken aikaa nauroin itsekseni että tätähän mä tilasin kun tänne tulin 😀 Nauru hyytyi äkkiä. Cameron Brown juoksi ohitseni, ja itse en saanut askellustani edes muistuttamaan juoksua. Puolivälissä juoksua huomasin että minun oli pakko juoda 5 mukillista joka juottopisteellä! Kaikki myös imeyty, mikä oli mulle yllätys. En saanut enää pelastettua juoksuvauhtiani juurikaan. Olin niin pitkään ollut alinesteytettynä. Sain kuitenkin hetkeksi fiilistä ja juoksuvauhtia paremmaksi. Kunnes tein virheen ja turvauduin järjestäjien geeliin joka oli pelkkää maltoa. Se teki tulpan vatsalaukkuun ja kaikki nesteet jäi vatsaan hölskymään samalla kun kroppa kuivui taas pahasti alinesteytettyyn tilaan. Lähestulkoon matelin maaliin koko urani hitaimmalla juoksuajalla! Maalissa olin 7. Mikä oli sinänsä hyvä sijoitus. Mutta kun sain kuulla että kaikki mun perässä oli jo keskeyttänyt niin ei se sijoitus enää kovin kummoiselta tuntunut. Maalialueelle tullessani muut pro sarjalaiset terveihtivät mua nauraen että heistä kukaan ei uskonut että täysin puskista tullut pohjoiseurooppalainen olisi edes päässyt maaliin näissä olosuhteissa. He olivat ylpeitä suorituksestani ja siitä sain jo vähän paremman fiiliksen. Itse olen tyytyväinen uinti ja pyöräosuuteeni. Tiedän että pärjään ja pysyn pro sarjalaisten mukana kunhan en töpeksi tyhmiä vaihtoalueella 😀

Eka kausi pro sarjalaisena ja tuloksena neljä epäonnistunutta puolimatkan kisaa. Helposti tuosta lannistuisi. Jälkianalysin jälkeen totesin että paljon oli epäonnea matkassa, ja myös hieman yliyrittämistä pyöräosuudella. Pyöräileminen pro sarjan junassa on aika härskiä ja taktista toimintaa, siinä hävisin tällä kaudella paljon ja joudun sitä opettelemaan. Tiedän että uinti ja pyörävauhtini riittävät hyvin pro sarjaan. Vaikka kisat eivät aivan putkeen tällä kaudella mennytkään, olin kuitenkin vuoden 2016 Ironman 70.3 sarjan Pro rankingissa sijalla 148./389. Eli kaikista ammattilaisista olin selkeästi puolivälin paremmalla puolella, siihen olen tyytyväinen ensimmäisen kauden jälkeen.

Ensi kaudelle toivon vähemmän huonoa tuuria ja minulle suotuisampia sääolosuhteita 😀 Lopusta pidän itse huoli 😉 Jos vaikka pääsis kaudella 2017 maailman rankingissa top-100 ammattilaisen joukkoon!

2017 kausi alkaa jo 27. tammikuuta, luvassa Ironman 70.3 Dubai. Pikkusen jänskättää kun joulu ja uusvuos on mennyt pitkää ja sitkeää flunssaa vastaan taistellen ja treenit on kärsinyt tosi pahasti nän lähellä kisaa. Sub 4h on kuitenkin tavoite Dubaissa.

Mikä on treeninarkomaani?

Syyskuussa nautin pitkän ylimenokauden viime kesän kisakauden päätteeksi. Halusin olla varma että en tuo edelliskauden kumuloituneita rasituksia mukaan uudelle treenikaudelle. Ylimenokauden merkitys tuntuu olevan suomalaisessa urheilukulttuurissa vielä kovinkin heikolla pohjalla. Moni ei ymmärrä miksi sitä pidetään ja moni pelkää menettävänsä kuntoaan jos lepää liikaa. Triathlonin puolella varsinkin ”treeninarkomaanit” ovat yleisiä. Nimityksellä treeninarkomaani tarkoitan urheilijaa joka treenaa pakkomielteisesti ilman järjen häivää. He yleensä avoimesti myöntävät ettei pää kestä lepoa jos on jokin urheiluvamma päällä tai pientä flunssan poikasta. Terveenäkään treeninarkomaanit eivät ymmärrä tai kykene hahmottamaan rasituksen ja levon välistä sopivaa suhdetta. Treeninarkomaanit kehittyvät hyvin hyvin hitaasti tai eivät kehity ollenkaan. Jos kuuntelee heidän treenimääriään, joita he aktiivisesti jakelee somessa, niin treenimäärään suhteutettuna treeninarkomaanien kehitys on usein olematon. He kärsivät usein epäonnistuneista kisoista, joihin aina löytyy jokin napakka selitys miksei kulkenut. Treeninarkomaanit kärsivät myös usein ylirasitusvammoista, mikä johtuu siitä että kroppa ei saa tarpeeksi lepoa rasitukseen nähden. Suomessa en ole vielä törmännyt triathlonistiin joka treenaisi liian vähän! Eteenkin kuntoilijat joilla perhe ja työ kasvattaa treenin ohella kokonaiskuormitusta, niin stressaavat usein siitä että ei kerkee treenata kaikkia lajeja ja treenaavat silloin helposti liikaa. Vaikka triathlon on kestävyyslaji, korvaa kuitenkin treenin laatu treenin määrän.

Nyt kun kisakausi lähestyy ja tehot nousevat treeneissä, kasvaa myös ylikuntoon ajautumisen riski. Tehoilla kun leikitään treeneissä tulee keskittyä palautumiseen entistä enemmän. Kisoihin on tyhmää lähteä valmiiksi kuormittuneena. Menee kauden ahkera treenaaminen hukkaan jos starttiviivalla ei olla tarpeeksi levänneenä ja fressinä. 🙂

Työelämä edistyy!

Pääsin unelmaduuniin kun minut valittiin lokakuussa suomen suurimman triathlonseuran päävalmentajaksi! 🙂 Hyvin olen viihtynyt vaikka työ on raskasta. Ensimmäisestä vuodesta on yli puolet selätetty. Tahti on ollut todella kova. Työt alkoivat lokakuun lopussa, jolloin treenikausi oli jo täysillä käynnissä.

Työtehtäviä tuli kuin saavista kaataen heti alussa. Nuorisotoiminta käynnistettävä. Useita valmennusryhmiä kehitettävä eri matkoja varten, uintivuorojen optimointi ja niiden sisältöjen määrittäminen, Valmentajatiimin hallitseminen ja uusien valmentajien rekrytoiminen. Ja paljon paljon muuta. Kaikki suunnittelut ja infrastruktuurit oli kehitettävä sitä mukaan kun asioita tuli työn alle, eli liekki berseen alla olen töitä tehnyt koko kauden ja ylityötunteja kertynyt jonkin verran. Meillä on onneksi hyviä tyyppejä seurassa joiden kanssa saan töitä tehdä. Esimiehinä toimii seuran toiminnanjohtaja Pasi, jonka kanssa yhteistyö ja kommunikaatio toimii erittäin hyvin. Pasi ymmärtää että töitä joutuu paiskoa silloin kun asioita on pakko saada hoidetuksi ja vapaata voi pitää silloin kun hommia on vähemmän. Toisena esimiehenä toimii seuran tuore puheenjohtaja Mika, jolla on todella hienot visiot seuran tulevaisuuden suhteen. Mika on puheenjohtajana hyvin aktiivinen osa seuran toiminnassa, mikä on todella hienoa! Mikan ja Pasin kanssa meillä on todella motivoitunut, iloinen ja aikaansaava tiimi. Seura on hienosti myös pystynyt joustamaan jotta pääsen omille etelänleireille.

Opiskeluiden loppusuora oli pitkä, mutta vihdoin homma on maalissa ja fyssarin paperit kourassa!

Lopputyön tekeminen venyi muutamasta kuukaudesta 2,5 vuoteen.. heh.. meinas pieni motivaation puute päästä iskemään. Tutkimustyö ei vain ole se mun juttu 😀

Kun kirje tuli että opiskeluaika päättyy justiin, niin sain kummasti motivaatiota tykittää lopputyö valmiiksi.

Lopputyön aiheena oli ”Kartoitus triathlonissa esiintyvistä urheiluvammoista. – Tilaustyö seuralta Helsinki Triathlon ry”

Kiinteä linkki tutkimukseeni löytyy tästä: http://www.theseus.fi/handle/10024/104255

Kannattaa käydä kurkkaamassa, siellä on ihan kiinnostavaa tietoa triathlonisteille 🙂

Treenikaudella panostin kovasti voimantuottoon, peruskestävyyden kehittämiseen, lajitekniikoiden parantamiseen. Ja treeniä tuli monessa muodossa.

Uusi ennätys 20min FTP-testissä.

290W – 275,5 FTP – 4,92 W/kg!

Tammikuussa 2 viikkoa PK-etelänleiriä Gran Canarialla.

Etelänleireillä treenaan aina laatuvoittoisesti, eli suunnittelen treenit ja palautumiset niin että pystyn 100% laadulla vetämään kaikki treenit. Mitään viikottaisia tunti- tai kilometrimääriä en lähde tavoittelemaan. Katson vsta jälkeenpäion paljonko tuli tunteja tai kilometrejä. Enempi ei ole parempi 🙂 Koska haluatte kumminkin tietää paljonko tuli treenattua PK-leirillä niin tässä vähän dataa: Tunteja tuli keskimäärin 26h/viikko. ja Pyöräilykilometrejä 1120km kahdelta viikolta. Kokonaisnousua 21 535m kahdelta viikolta.

Maaliskuussa valmentamassa HelTrin ensimmäistä etelänleiriä Calellassa.

Todella hieno leiri saatiin aikaiseksi, raskas keikka kun kaikki oli uutta ja minulle kans uusi paikka triathlonleirille. En ole koskaan ollut etelänleirillä puhtaasti valmennushommissa. Työpäivät kesti 14h/päivä eikä se sisältänyt juurikaan mitään taukoja, mutta samaa työmäärää teki myös toiminnanjohtajamme Pasi ja leirin toinen valmentaja Petra. Ilman heidän kovaa työpanosta ei leiristä olisi tullut niin onnistunut kuin se oli. Paljon opittiin ja osataan tehdä paremmin seuraavalla leirillä, siitä huolimatta leiripalaute oli todella positiivinen. Kannattaa siis olla todella kärppänä kun ilmoittautumiset Heltrin seuraavalle etelänleirille aukeaa! 😉

Huhtikuussa 2 viikkoa VK-etelänleiriä Gran Canarialla.

VK-leirillä treenit ovat pääosin lyhyitä kovatehoisia settejä keskittyen aamupäivään. Iltapäivisin oli välillä huuhtelevia treenejä. VK-leirillä on vielä suurempi keskittyminen treenin laatuun kuin pk-leirillä. Tehoja kun haetaan niin siinä vaaditaan keholta että niitä tehoja myös saadaan irti, eli palautuminen on taas todella isossa roolissa. Vaikka treenit olivat kestoltaan aika lyhyitä 1-3h pääosin, ja ”luppoaikaa” suhteellisen paljon, niin silti ei kerinnyt toimistohommia ja töitä tekemään koneen äärellä. Henkinen kuormitus lisää kehon kokonaiskuormitusta jolloin palautuminen heikentyy. Treenien välissä tuli vietettyä paljon aikaa hotellin muonituskeskuksessa ja SPA-alueella 😉

Kevään 2016 ensimmäiset kisat lupaavat hyvää!

Heltri Cup 10km tempokisassa, jossa kierrettiin kuusijärvi ja noustiin kuninkaanmäki, paransin omaa ennätystä melkein minuutilla viime vuoteen!! Aika 13:21;1. Keskinopeus 44,97 km/h 🙂

Näköjään talven kyykkääminen tuottaa tulosta!

Tänään Heltri Cup 400m uinnissa en oikein päässyt näyttämään terävintä uintiani. Viime viikonlopun flunssa näköjään vielä kehon suorituskykyä hieman rajoittaa. Aika 5:01 pitkällä radalla uituna, keskivauhti 1:15 min/100m. Tuota vauhtia pitäsi pystyä ylläpitämään selkeästi helpommalla vaivalla kuin mitä tänään. Onneks avovesiuinti on aina eri uinti. Seuraavaksi luvassa Heltri cuppia duathlonin sekä sprintti triathlonin muodossa. Siellä otetaan karstat koneesta pois. Yleensä kroppani vaatii yhden tai kaksi sprinttimatkaa kesän alkuun ennenkuin lähtee kulkee oikein tosissaan.

Ensimmäinen ammattilaiskisa on 5.6.2016 Ironman 70.3 Switzerland. Vähän jo jänskättää!

Sala Silverman, Ruotsin puolimatka

Minulle Sala Silverman on tuttu ennestään, toissakesänä tein täällä puolimatkan ennätykseni 4:03;34. sijoittuen viidenneksi miesten elite sarjassa. Tänä vuonna saavuin paikalle suurin tavoittein: Alittaa 4 tunnin haamurajan sekä voittaa miesten elite sarja! Pikkusen rupesi jo jänskättää kisaa edeltävänä päivänä vaihtoalueella kun näki keitä on vastassa. Vaihtopaikalla viereiselle paikalle tulee Clas Björling, joka vuoteen 2015 asti Ruotsin Ironman matkojen ennätysmies ajalla 8h11min. Clas voitti minut toissakesänä täällä Salassa, hän on vahva juoksija, joten tiesin että minun on saatava hyvä etumatka häneen juoksun alussa mikäli halusin hänet voittaa.

Kilpailupäivän aamu oli kylmä +8 astetta ja sitkeä sumu. Vesi oli optimaalinen +18. Vaihtopaikalla oli jännittynyt ilmapiiri, jokaisen ilmeestä näki että luvassa on pitkä ja raskas suoritus. Vaihtopaikan läpi kävellessä katsoin muiden kilpailijoiden pyöriä, joista moni olivat aika tykkipelejä. Levykiekkoja, monien valmistajien huippimallin tempopyöriä. Oma Cervelo P3 650c kiekoilla näytti lastenpyörältä muiden vieressä. Uinnin lähtöalueella odotti tyyni ja rauhallinen järven pinta.

Uintiosuus 1,9 km. Aika 23:22. Keskivauhti 1:14 min/100m.

Lähtölaukausta seurasi mieletön ryysistappelu ensimmäiseen 90 asteen käänökseen. Sain hyvän lähdön, yks uimari oli minua puoli vartalonmittaa edellä, lähdin hänen peesiin. Ihmettelin että kylläpäs tässä peesissä menee kevyesti, edellä oleva kaveri ei potkinut laisinkaan ja hänen jalat laahasivat noin puolen metrin syvyydessä, ihmettelin miten ihmeessä hän pääsee noin lujaa pelkillä käsillä. Noh, 300m jälkeen päätin että tää nyt menee ihan kellumiseks tääl peesissä, pistin pari pykälää isomman vaihteen silmään ja lähdin tykittää ohi. Ero kasvoi silminnähden koko uintiosuuden ajan. Uinti tuntui nautinnolliselta ja rullasi hyvin, edessä meni vain kärkikajakki (mikä btw puuttuu lähes kaikista Suomen kisoista). Uinnin puolivälin kohdilla minulle iski sitkeä kramppi vasempaan lonkankoukistajaan, joka lamautti koko jalan uinnin ajaksi. Olin saanut samanlaisen krampin kerran treeneissä aiemmin kesällä, silloin en kyennyt polvea nostamaan koko loppupäivänä. Pelkäsin pahoin että kisa jää kesken uintiosuuden jälkeen. Loput uinnista potkin vain oikealla jalalla, vedestä nousin ensimmäisenä noin minuutin erolla seuraavaan. Juostessa vaihtoalueelle tunsin kipua ja heikkoutta lonkankoukistajassa, mutta adrenaliini ja ihmisten kova kannustus ei antanut minulle muuta vaihtoehtoa kuin hyppää pyörän päälle.

Pyöräosuuden alussa en saanut minkäänlasta pyöritystä aikaiseksi, vasen jalka ei kyennyt lonkankoukistajakivun takia nostamaan laisinkaan. Tuntu todella pahalta pyöräillä. Aavistin että minulla olisi kaliumvaje. Minulla oli geeliboxissa 4kpl Salt Stick suolatabuu. Vedin niistä 3 kertaheitolla naamariin ja runsaasti vettä perään toivoen että se rentouttaisi lonkankoukistajan. Noin 20min päästä kävikin juuri näin, kipu hellitti ja sain voiman takaisin lonkankoukistajaan. Pystyin taas pyörittämään nätisti tasaisella voimantuotolla, vaikka lonkankoukistaja välillä muistutti olemassaolostaan. Edessäni oli ainoastaan kärkiauto joka pysyi tarkasti 50m edelläni kokoajan. Pyöräosuus oli suurimmalta osin hyvin huonokuntoista, voimakkaasti mutkittelevaa tietä, jossa ei tasaisellakaan pystynyt ajaa aina tempoasennosta. Pyörää täristi niin että kesällä loukkaantunut olkapääkin rupesi kipuilemaan. Lonkankoukistajan toimiessa taas sain todella hyväntuntuista pyöritystä ja voimantuottoa, meno oli lähes nautinnollista! Poljin kuitenkin tarkoituksella kovaa, koska tiesin tarvitsevani vähintään 6 min etumatkan Björlingiin.

Pyöräosuus 90 km. Aika 2:07;04. Keskinopeus 42,5 km/h.

Juoksuosuus koostui kolmesta 7 km kierroksesta. Juostessani ulos vaihtoalueelta ensimmäisenä, mielettömän kannustushuudon saattelemana, oli vaikea hymyillä kun juoksu tuntui pyörän jälkeen niin järkyttävältä. Olin ehkä pyöräillyt hiukan liian kovaa, yritin juosta ensimmäisen kierroksen maltilla. Mutta malttia oli vaikea hallita kun en tiennyt kuinka lähellä takanani Björling ja muut kovat juoksijat olivat.

Juoksuosuus 21,1 km. Aika 1:25;40. Keskivauhti 4:05 min/km.

Vasta ensimmäisen kierroksen jälkeen sain tietää mikä tilanne oli juoksun alussa. Olin hieman hämmentynyt kun kuulin että aloitin juoksun 9 minuutin erolla seuraavaan. Toiselle kierrokselle lähdin hyvillä mielin, mutta silti mielen valtasi suuri epäilys siitä kuinkahan paljon he olivat juosseet minua kiinni ekalla kiekalla. Minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä omasta juoksuvauhdistani, juoksin puhtaasti fiilispohjalla ja fiilis kertoi että juoksu on kamalan tuntuista ja hidasta. Onneksi kärkipyöräilijä välillä tsemppasi ja piti huolen että muut väistivät tieltäni. Uinnin ja pyöräilyn ollessa lähes nautinnollisia, juoksu oli täyttä tuskaa ensimmäisestä askeleesta lähtien. Kun juoksuosuutta oli enää 3km jäljellä jalkojen kivun lisäksi tuli kylkipistos joka jäi sitkeesti päälle. Hengitys meni pinnalliseksi ja kokonaistuska lähes sietämättömäksi, juoksuvauhtikin saattoi aavistuksen hidastua. Juuri siinä vaiheessa faija huutaa ”Neljän tunnin alitus on sekunttipeliä!!”. Ajattelin itsekseni että ei kiinnosta nyt mikään neljän tunnin alitus, halusin vain selvitä maaliin asti. Kun matkaa maaliin oli enää alle 1km ja kuulin jo kuulutusten äänen, päätin lähtee tykittää. Vaikka en alittaisi 4h rajaa niin ainakin olisin yrittänyt kaikkeni. Loppuaika ja sijoitus kruunasi koko kilpailukauden!

Loppuaika 3:57;26 !!!

Kaisaniemen juoksu

Kauden viimeinen puristus oli Kaisaniemen Juoksun puolimaraton. Viimeksi olin täällä 2012. Silloin juoksin ennätykseni 1:25;15 sijoittuen seitsemänneksi.

Ennen kisaa, vatsani oli ollut huonona jo pari päivää, eikä kisa-aamukaan tuonut helpotusta. Startti lähestyi ja vatsa vain paheni. Kun oli enää 5min aikaa starttiin, juoksin täyttähäkää aivan paniikissa ympäri Kaisaniemenpuistoa etsien vessaa. Viimein sellainen löytyi, mutta sekään ei antanut vatsakivuille helpotusta.

Kerkesin juuri ja juuri lähtölaukaukseen. Oletin muiden lähtevän kovaa ja itseni noin 20 nopeimman joukossa alkuryysiksen jälkeen. Yllätyin kun ampaisinkin itse kisan kärkeen. Juoksu koostui jälleen kolmesta 7 km kierroksesta. Ensimmäisen juoksin kärjessä, kannoillani pysyi Thomas Schreven, jonka kansalaisuus minulle ei selvinnyt. Englanniksi heitettiin muutama läppä kisan aikana.

Jaloissa en tuntenut mitään, koska vatsakipu oli niin voimakas että se vei lähes kaiken keskittymiseni. Viimeisen kierroksen alussa vatsakipu yltyi entisestään ja jouduin välillä juoksemaan hieman kyyryssä, vauhtini hidastui, Thomas meni ohitseni ja meni menojaan. Itse juoksin viimeisen kierroksen vilkuillen jatkuvasti ymärilleni josko olisi vessaa jossain reitin varrella. Maaliin tulin hymyilemättä, jatkoin pysähtymättä suoraan vessaan.

Olin kokonaiskilpailussa hopealla, mikä on minulle urani ensimmäinen mitalisija juoksukilpailussa! Tein myös uuden puolimaraton ennätykseni 1:23:08.

Pikkuhiljaa tämäkin tappi oppii juoksemaan 😉 Ensi kaudelle on vahvasti vaihtoehtona siirtyä PRO-sarjaan kilpailemaan Ironman 70,3 sarjan kisoja. Mutta nyt: Ansaittu offseason!

SM-kisoista auton alle.. Tie takaisin kilpailukuntoon

Kesäkuun puolessa välissä oli kauden ensimmäinen isompi kisa, SM-Sprintti Himoksella. Treenaaminen siihen asti oli sujunut loistavasti, etelänleirit olivat tuottaneet hyvää tulosta. Oma suoritukseni Himoksella oli vahvaa tekemistä, eteenkin pyörän ja juoksun tasoni oli noussut viime vuosista. Hiukan jäi harmittaa omalta osaltani huono taktikointi pyörällä, jossa varaa olisi ollut tiputtaa eräs kilpakumppani, joka ei suostunut vetotöihin. Tämä kostautui juoksuosuudella ja menetin SM 3. sijan noin kymmenellä sekunnilla. Olin silti tyytyväinen suoritukseeni, koska kroppa oli vahvassa kunnossa kauden pääkisaa varten, johon oli kaksi viikkoa SM-sprintin jälkeen. Olin itsevarma ja tiesin pystyväni hyvään suoritukseen ITU:n pitkän matkan MM-kisoissa Ruotsissa.

Mutta silloin kuin sitä vähiten kaipaan, näyttää Aku Ankkamainen epäonneni voimansa.. Noin viikkoa ennen MM-kisoja olin pyöräilemässä töistä kotiin iltapäivällä Kehä-1:stä pitkin, kun Myllypuron risteyksessä pyörätienjatkeella jäin auton alle. Kyseisessä risteyksessä on autoilijoilla kärkikolmiot molempiin suuntiin, itselläni oli vielä ylämäkeä siinä kohdassa joten vauhtini oli hidas. Noin 20m ennen minua samassa risteyksessä oli erään toisen pyöräilijän ja autoilijan läheltä piti tilanne, jossa autoilija viisveisas väistämisvelvollisuutensa pyöräilijää kohtaan ja aiheutti vaaratilanteen. Mitään ei kumminkaan käynyt, mutta tilanne herätti ympärillä olevien huomion. Seuraavaksi risteykseen saavuin minä, ja toinen auto. Tämä toinen autoilija oli pelästynyt edellä tapahtunutta tilannetta ja jarruttanut selkeästi noin 10m ennen risteystä, tämän minä tulkitsin niin että autoilija antaa minulle tilaa ylittää risteystä. Autoilija olikin niin hämmentynyt edellisestä tilanteesta että oli täysin unohtanut katsoa tuleeko lisää pyöräilijöitä. Kun olin päässyt puoliväliin pyörätienjatketta, kaasutti auto noin 20-25km/h vauhdilla suoraan kylkeeni ja runnoi läpi löytäen jarrupolkimen vasta sen jälkeen kun olin pyörähtänyt konepellin ja katon kautta maahan auton taakse. Vaikka nopeudet olivat törmäyksessä maltilliset, oli isku varsin kova kun auto ei edes yritä jarruttaa kolarihetkellä. Pienessä shokissa jäin maahan makaamaan. Minut talutettiin tien viereen istumaan koska jalat tärisi niin, etten pystynyt seistä. Jäin pitelee olkapäätä ja pyysin että tilanteeseen tulisi poliisi ja ambulanssi. Epäilin oikean solisluun mennen poikki. Meinas itku tulla kun tajusin että nyt saattaa jäädä kauden pääkisa välistä. Poliisi selvitti korvausasiat ja ambulanssi vei minut Töölöön tapaturmaa-asemalle, jossa todettiin ettei solisluussa ole murtumaa, mutta että turvotusta oli paljon ja ”jokin ei ole kunnossa” 😀 Lääkäri antoi diagnoosin AC-nivelen dislokaatio. Kävin yksityisen lekurin kautta magneettikuvissa jossa todettiin Gradus-III AC-nivelen, eli solisluun lateraalipään, dislokaatio sekä useamman ligamentin osittaisia repeämiä ja venähdyksiä. Lekurin kanssa pähkäiltiin leikkausta vaiko ei leikkausta, olkapään tilanne oli rajamailla. Solisluun pää sojottaen kohti kattoa, tulee olkanivelestä hyvin epästabiili. Päädyttiin toistaiseksi konservatiiviseen hoitoon. Pitkän matkan MM-kisat jäisi välistä joka tapauksessa. Seurasi kuukausi kun en pystynyt treenaamaan juuri mitään, olkapään ollessa hyvin arka. Olin kuin maani myynyt.

Kuvassa ei oikein näy, mutta oikea käsi on kiristetty mustalla remmillä kiinni kylkeen 😉

Oikea käsi kantositeessä kävin kuitenkin osallistumassa HelTri Cupin 1500m avovesiuintiin oittaalla. Oikean käden sidoin remmillä tukevasti kiinni kylkeen uinnin ajaksi. Uinnin suoritin vasemmalla kädellä ainoastaan. Loppuaikani 25min ja sijoitukseni oli 101 kilpailijan joukosta seitsemäs. Vasta Heinäkuun viimeisellä viikolla antoi olkapää myöten kokeilla uintia kahdella kädellä hyvin varovasti, liikelaajuudet eivät vielä riittäneet hyvään vapaauinnin tekniikkaan.

Elokuun ensimmäinen päivä, Kuusijärvellä Sprinttimatkan kisa, eli HelTri Cup Rykäsy #3. Ajattelin kokeilla miten käsi kestää. Itse kisasuoritusta ei juurikaan haitannut, tunsin kyllä kisan aikana etten ollut kuukauteen treenannut. Loppuaika 57:33;4 kertoo siitä että kovaa menin, alittaen ensimmäisen kerran tunnin haamurajan, ilman peesiapua. Mainittakoon että uinti taisi olla hieman alimittainen. Olkapää kipeytyi jälkikäteen ja pohdin että oliko kisakausi tässä vai jatkanko viikon päästä Kuopion Olympiamatkan SM-kisoihin. Siellä pärjääminen vaatisi minulta todella vahvan uinnin päästäkseni kärkiryhmään polkemaan. Uintini oli nyt olkapään takia heikolla mallilla, joten pähkäilyä riitti, kehtaako mennä yrittää.

Uuteen nousuun Olympiamatkan SM-kisoissa! Uintiosuus jännitti eniten, mukana oli Panu Lieto, Henrik Goesch ja Arttu Hirsi, lisäksi useampi kovatasoinen venäläinen. Startti oli rannalta juoksu, ja vihaan niitä koska näin lyhyillä jaloilla jää helposti jälkeen kun ei pysty pomppia rantavedessä niin pitkälle. Ekan kääntöpoijun jälkeen olin kärkiporukan hännillä ja peesissä tulin lähes koko uintiosuuden. Viimeisellä suoralla jätkät pistivät kovan loppukirin johon minä ja yks venäläinen emme pystyneet vastaamaan. Nousin venäläisen kanssa noin 30sek kärjestä. Venäläinen jäi vaihtoalueella, joten olin aivan yksin, perässä ei ollut moneen minuuttiin ketään.

Pyörän päälle hypättyäni näin viiden hengen kärkiryhmän muutaman sadan metrin päässä. Päätin ottaa riskin, tyylillä kaikki tai ei mitään, lähdin tykittää aivan punaisilla saadakseni kiinni kärkiryhmän, se lähenikin hyvää tahtia, noin 4km jälkeen olin kuronut 30sek etumatkan 6sekunttiin ja ryhmä oli noin 30m päässä, pystyin lähes haistamaan heidät (en kirjaimellisesti). Juuri silloin iski vastatuuliosuus, ja reiteni kipu ylitti kriittisen rajan jossa eivät sietäneet sekuntiakaan enää. Ryhmä pääsi karkaamaan ja epätoivo valtasi mieleni. Yritin kaikkeni, annoin kaikkeni saadakseni ryhmän kiinni, pääsin niiiin lähelle, eikä se riittänyt. Harmitti aivan vietävästi. 5km kääntöpaikalle pyöräilin mieli maassa aivan yksin ja jalat täysin hapoilla. Ero kärkiryhmään kasvoi nopeasti 1min 20sek. Olin jo valmis keskeyttämään ensimmäisen 10km jälkeen. En kuitenkaan kehdannut vielä keskeyttää ja lähdin vielä polkemaan toista kierrosta.

Pistin diesel-vaihteeni päälle ja rupesin runttaa hyvällä tuntumalla. Sjöholmin Paul huusi että Panu olisi tippunut kärkiryhmästä. Se nosti taas mieltäni vähäksi aikaa. Panu tulikin selkä edellä vastaan, jäi peesiini vähäksi aikaa, mutta oli jossain välissä sitten sieltäkin tippunut. Toisen kierroksen jälkeen eroni kärkiryhmään oli yllättäen pysynyt samana eikä kasvanut. Se tieto toi minulle lisää voimia ja itseluottamusta!

Tri-tankoni irtosi mukulakiviosuudella ja piti pärjätä tri-tangon jämällä, se ei hidastanut kovaa menoani. Viimeisellä pyöräkierroksella olin jopa polkenut kärkiryhmää kiinni 10sek, ja pyöräily tuntui niin hyvältä että toivoin sen vielä jatkuvan!

Juoksuun lähdin noin minuutin kärkiryhmän takana. Tajusin olevani sillä hetkellä SM-pronssissa kiinni Panun tiputtua. Tiesin, että takaa tulee kovia juoksijoita mutta olin jättänyt ne pyörällä niin kauas, ettei heillä ollut mitään mahdollisuutta. Juoksin hyvin väsyneillä jaloilla 38:01 juoksuosuuden, mikä oli vain kaksi sekuntia hitaampi juoksu Artun kakkossijasta. Miesten yleisen sarjan SM-pronssi tuntui hyvin ansaitulta jouduttuani pyöräilemään yksin koko pyöräosuuden jääden silti vain reilu minuutin hopeasta. Tämä oli hieno paluu loukkaantumisen jälkeen!

Seuraavaksi on luvassa ensi lauantaina kauden päätöskisa: Sala Silverman puolimatkan kisa Ruotsissa. Tavoitteena miesten yleisen sarjan voitto sekä 4h alitus! Nykyinen ennätykseni on 4:03:47. Pyöräreitti tulee olemaan uusi, sisältäen Paris Roubaix tyylisiä hiekkatieosuuksia, joten haastetta riittää!

Leirin päätteeksi lekurille

Leiri oli tällä kertaa täynnä turhia haasteita kuten flunssaa ja poskiontelontulehdusta. Myös leiriä edeltävä juoksemattomuus johti siihen, etteivät lihakset kestäneet juoksua aivan suunnitellun määrän.

Kaikista haasteista huolimatta sain todella laadukkaan treenileirin tehtyä. Tavoitteena oli ostaa VK tasoja kaikissa lajeissa, ja totutella uuteen fillariin.

Uuteen fillariin ja uuteen ajoasentoon tottuminen vie kyllä paljon pidemmän aikaa kuin 2 viikkoa. Näin kahden viikon kohdalla pystyy säätämään suurimmat virheet asennosta pois. Mutta vielä tulee esiin uusia asioita. Eli uuden pyörän ja uuden asennon hakemisessa kannattaa asennoitua siihen että asentoa hieman säätää edestakaisin joka kantilta ja testaa. Paras setti hoitaa tämä käytännössä on ottaa kaikki pyörän asennon säätöön tarvittavat työkalut mukaan lenkille, eli kuusiokoloavaimet 4 ja 5 vähintään. Löydä 5km pätkä mahdollisimman tasaista tietä ilman esteitä. Jokaisen säädön jälkeen kellota 5km aika, jonka jälkeen vertailet aikaa sekä tuntemuksia asennosta. Mäkisiä kisoja jos on tiedossa kandee ehdottomasti löytää mahdollisimman pitkä ja jyrkkä mäki, Puijon nousu Kuopiossa soveltuu hyvin. Tekee saman testin mäkeen jossa poljetaan beba satulassa koko matkan. Vetoja ei kannata tietenkään vetää useita kymmeniä koska laatu ja vertailukelpoisuus tietenkin laskee. Max 5 vetoo pitkillä palautuksilla, tarkoittaa sitä että kannattaa asentoja säädellä niin että saa pari asiaa testattua per veto.

Leirin ohjelmaan kuului paljon kovatehoisia yhdistelmäharjoituksia. Pääosin vedin pienimuotoisen triathlonin aina aamupäivisin: Tunnin uinti El Pajarissa, jossa kovia lyhyitä vetoja, rannalle juoksuja, veteen juoksuja, vedestä lähtöjä, aallokkouintia ym. kivaa. Tämän jälkeen suhteellisen ripee vaihto pyörälle, eli ei millään paniikilla mutta ei myöskään turhaa aikailua. Pyöräosuus tuli usein vedettyä Sorian laaksossa ja sorian mäkeen. Pyöräosuuden kesto 1h – 2h sisältäen kovia keskimäärin 20min vetoja välillä tasaisella ja välillä ylämäkeen. Sorian laakson nopein kellottamani aika ”km 14” kohdalta ”km 0:aan)” oli 17min 45sek. Maasto oli hyvin tasaista noin 1-2% laskua koko matka mutta hyvin voimakkaalla vastatuulella.

Sorian jyrkkää osuutta ”km 14” kohdalta ylös Sorian kylään nopein kellottamani aika oli 17min 50sek. Tällöin sain hyvää kiritysapua Tinkoff Saxo joukkueen kuskilta. Kaveri venttaili näköjään minua mäen alussa ja lähti pian perääni ylös mäkeä. Lähdin polkee kovaa, ekassa mutkassa katsoin taakseni ja kaveri oli noin 100m takana. Ajattelin että hän vetää varmaan pk tasoilla ylös. Jatkoin omaa hyvää VK vauhtia. Kilsan jälkeen vilkaisin jälleen taakse, olettaen ettei kaveria näy missään. Pirulauta sälli oli 30m päässä ja runttasi hyvillä kierroksilla pää polvien välissä. Mulla iski kisamoodi päälle ja lähdin tykittää uudestaan irti. Kaks pykälää raskaampi vaihde ja kierrokset samana, tuska nousi heti sprinttikisan tasoille. Parin mutkan jälkeen vilkaisin jälleen taakseni olettaen etumatkani kasvaneen vauhdinlisäykseni ansiosta, jätkä roikku edelleen saman 30m päässä. Aattelin että nyt ei käy hyvin, se tulee vielä ohi ennen mäen huippua, matkaa ylös oli vielä reilu pari kilsaa. Jatkoin tykitystä päättäväisenä ettei mua varmana syödä selkä edel jyrkäs mäes! Kun mäen huippu rupes näkyy muutaman mutkan takaa korvautu epätoivo ja pelko itseluottamuksella ja voiton maulla. Viimeisessä mutkassa kurkkasin taakse ja sälliä ei näkyny missään. Huipulla nautin fiiliksestä. Lähdin samantien valumaan hitaasti alaspäin niin siinä kaveri tuli vastaan about minuutin mua jäles. Nyrkkejä kolauteltiin ja todettiin toisillemme ”Good Race!!” Kaveri oli Tinkoff Saxon junnujoukkueessa. Kova sälli, en mä kyllä pari vuotta sitten olisi millään pärjännyt nykyiselle itselleni sorian mäessä. Alhaalla mua odotti vielä 2km Race Pace juoksu.

Luppoaikaa oli tällä leirillä edelliseen verrattuna hieman enemmän. Päivän treenimäärät oli keskimäärin 2h – 3h 30min ja sen kerkesin usein vetämään ennen lounasta, tällöin lounaan jälkeen oli palauttelua ja tankkausta. Ainoastaan silloin jos aamulla oli vain pyörää ja juoksua kävin vielä iltapäivällä vetämässä kevyttä uintia. VK-leirillä on oltava tarkkana ettei kokonaisrasitus nouse liian korkeelle kun tehot kasvaa. Lepoa on saatava tarpeeksi. Kun intensiteetti nousee on volyymin laskettava jotta välttää loukkaantumiset ja ylikuntoon ajautumiset.

Vaikka leirilläni oli paljon lepoa ja pidin treenit lyhyinä ja kovina, tuli aina silloin tällöin pieni epäilys että treenaanko tarpeeksi. Vastauksen sain vähän ennen leirin loppua kun oli vuorossa leirin viimeinen kova treeni. ITU Pitkän matkan kisavauhtinen 3km-80km-10km triathlon. Aamulla ennen treeniä fiilis oli vähän veltto mutta en epäillyt mitään pahempaa vielä siinä vaiheessa. Uinnissa tuntui ettei millään jaksais puristaa kovaa vauhtia, oli vetelä olo ja teki mieli vain kellua selällään ja ottaa päikkärit. Jouduin potkimaan itseäni vähän kovempaa persuksille jotta sain itsestäni tehoja irti uintiin. Uinti tulikin ihan hyvää vauhtia. Juostessani rannalla pyörän luokse alkoi pieni krampin poikanen vasemmas reides, ajattelin että vielä se siitä irtoaa kun aloitan pyörän kevyesti. Päästyäni 100m pyörällä iski aivan halvatunmoiset krampit etureisiin ja pakaroihin. Yritin vielä hitaasti polkea eteenpäin mutta krampit paheni niin nopeasti että en kyennyt enään pyörittää kampea edes passiivisesti, polven ja lonkan liikelaajuus meni nolliin. Rullasin takaisin rannalle jossa hädin tuskin pääsin pyörän päältä pois. Polvet eivät taipuneet edes 5 astetta eikä lonkkakaan sen enempää, eli en päässyt edes alas istumaan. Pystyin vain seisomaan paikoillani hirveässä tuskassa. Sama on tapahtunut minulle kerran aikaisemmin kolme vuotta sitten Ruotsissa kisassa jolloinka pääsin pyöräosuudella 800m, minkä jälkeen krampin tuoma kipu oli niin kova että lensin pyörän kanssa puskaan ja vietiin sieltä paareilla pois kun kehossa veti lukkoon kaikki lihakset niskasta varpaisiin. Silloin asiaa ei tutkittu tarkemmin. Nyt päätin että pakko käydä tutkimaan mistä tämä johtuu, kyseessä siis ei ollut mikään normaali lihaskramppi. Noh, rannalla seisoin, rahaa ei ollut taksiin eikä liikelaajuus jaloissa riittänyt pyöräilemään lääkäriasemalle. Hetken miettimisen jälkeen todettiin Faijankaa et pakko vaan kävellä vauva-askelin 2km lekurille. Se 2km oli lähes yhtä tuskainen ja hidas kuin Nizzan Ironmanin juoksuosuudella ensiaputeltalta seuraavat 2km olivat. Pääsin tiputukseen jossa sain kaliumia ja stydii lihasrelaksanttia niin paljon et rupes pääs heittää. Ensin epäiltiin voimakkaan kaliumpuutteen johtaneen voimakkaisiin kramppeihin. Mutta lekurin mukaan siinä tapauksessa lihas tulisi olla aika rento päällepäin, minulla ei ollut, joten otettiin verikokeet. Näissä todettiin pientä kaliumvajetta, mutta myös Lihasproteiinin (Kreatiinikineesin) määrä oli minulla läpi katon. Raja-arvot ovat 30-60 (en tiedä yksikköä) minulla arvo oli 1110. Lekurin mukaan lihaksen kyseisen proteiinin pitoisuus nousee kun lihas hajoaa rasituksessa. Tilanteeseen ei kuulemma vaikuta kuinka paljon protskui tungen naamariin. Eli näköjään tuli leirillä sittenkin treenattua ihan tarpeeksi, ja vissiin kerta kiellon päälle 😉

Viimeisillä päivillä sai seurata merivartioston toimintaa. Pari kymmentä kilsaa hotellilta merelle päin paikalliset viranomaiset upottivat palavan venäläisen fiskarin, jolla vielä lastissa yli tuhat tonnia öljyä. Uutisissa pelättiin mahdollista ympäristökatastrofia. Mutta kirjoitushetkellä ainakin avovesiuintikohteet olivat kunnossa eikä mitään öljylauttoja näkynyt edes lentokonen noustessa.

Arguinequin on minulle niin täydellinen leirikohde, en malta odottaa että pääsen taas ensi vuonna takaisin! Nyt odotan voimakasta superkompensaatiota ja rupean pikkuhiljaa herkistelemään kroppaa kauden pääksaa varten Ruotsiin ITU Long Distance MM skabaan.

VK-leirin alkutunnelmat

Leiri elää nyt ensimmäistä lepopäivää, takana on rankka ja ressaava matkustuspäivä sekä kolme täyttä treenipäivää.

Matkustus nosti stressitasot kattoon heti alussa, kun lentopapereissa luki väärä lähtöaika lentokoneelle. Saavuttiin kentälle paperin mukaan hyvissä ajoin, mutta lentoa olikin siirretty tuntia aikaisemmaksi eikä meitä oltu informoitu. Sitten alkoi mieletön juoksu pyörälaukkuineen ympäri Helsinki-vantaata. Check-in tiski oli mennyt kiinni jo kauan sitten. Ängettiin jonojen ohi, saatiin laukut ja fillarit hihnalle, juostiin turvatarkastuksen läpi ja nippenappe kerittiin koneeseen. Todettiin faijankaa että nyt tais olla eka kerta kun fillarit ei kerinny koneeseen mukaan. Perille kun päästiin niin kaikki matkatavarat tuli perille, ja kuin ihmeen kautta fillarit myös. Jatkossa vaadin kyllä pätevän selityksen jos pyörät eivät saavu samalla koneella!

Noh, koneesta sain näköjään jonkun tartunnan, ekan päivän iltana oli selkeesti poskiontelutulehdus ja todella huono olo. Tokana päivänä se levisi keuhkoputken tulehdukseksi ja buranakuuri sen kuin jatkuu. Pientä treeniä sain kuitenkin tehtyä näinä kahtena ekana päivänä, pitäen tehot matalana. Nyt nujerran taudit pois buranakuurilla ja Beasterin ternimaidolla.

Pyöräily on mennyt hyvin pitkälle asennon hienosäätöön, alla on ensimmäistä kertaa uusi Team Cervelo Triathlon Suomen tiimipyörä. Pyörän speksit lyhyesti: Cervélo P3, Runkokoko 45, Kiekot 26″ eli 650c. Sähkövaihteet, normijarrut, osasarja muuten Ultegraa, Kammet piti olla Rotorin, mut fillari tuli väärän kokoisilla kammilla 170mm kun tilasin 165mm. Mistään ei Larunpyörä saanut oikeankokoisia kampia niin ei auttanu muu kuin ottaa vanhasta pyörästä Sramin kammet. Adamon satulan kun vaihdoin vanhaan niin kyllä täytyy myöntää että on tykki menopeli! Se haluu mennä vain yli 40km/h 😀 Ja mitä lujempaa menee, sen vakaampi pyörä. Uuteen geometriaan on vielä tottumista. Aiempi triathlonpyörä oli tehty maantierungosta ja sillä oli etunsa jotka huomaan selkesti nyt. Cervelolla on huomattavasti hankalampi pukea ja riisua varusteita vauhdissa, ilman käsiä ajaminen on paljon huterampaa. Myös serpentiinimutkissa kun tulee alaspäin vauhdilla, niin Cervelo on ja vaikeempi hallita, saattaa toki olla myös tottumiskysymys.

Pyörän lopullinen luovutus tapahtui niinkin ajoissa kuin päivää ennen etelänleiriä 😀 Ja olis Larunpyörä mun mielestä voinut edes mainita että sähkövaihteiden akku on sit ihan finaalissa, kun niin innoissaan leuhkivat että se kestää noin vuoden latausten välissä 😀 Meinaan heti kolmantena ajopäivänä sano akku loppuslyyt kesken vuorietapin. Opinpahan että mihinkään en lähde fillarin kanssa ilman laturia, sinänsä vammanen ajatus.. Mutta kyl ne sähkövaihteet ovat tempopyörässä mahtavat kun napit molemmis kahvois.

Juoksemaankin pääsin nyt leirillä ekaa kertaa yli kuukauteen, pohkeet ihmettelee että mitäs hittoo. Takana on minulle tyypillinen vammaputki jaloissa. Alkoi ensin penikkaoireiluna vasemman säären sisäsyjässä, pari viikkoo toodella kevyttä juoksua harvakseltaan, sitten ihan tyhjästä messiin tuli oikean kantaluun ulkosyrjän terävä kipu, pisti juoksun täyspaussille, parin viikon päästä kokeilin taas juoksua pehmeillä kengillä, pehmeällä juoksumatolla tooodella kevyesti alkuverkkaa hölkkäilin niin heti oikeassa polvessa kova kipu ja pakko lopettaa juoksu kuin seinään. Epäiltiin ortopedin kanssa patellajänteen repeämää, mutta osoittautui Hoffan rasvan turvotukseksi. Pelkäsin että oon tulossa siihen ikään, jossa pitää varovasti nousta sohvalta ettei ristisiteet paukahda. Noh, toivonmukaan nuo vammat ovat nyt takanapäin. Ehjää tai edes melkein ehjää treenikautta en ole vielä ikinä saanut, joten toistaiseksi nou hätä! 🙂

Etelänleiriä peruskuntokaudella

Leirin tarkoituksena oli saada laadukkaita tunteja peruskestävyys alueella, lajivoimaa pyöräilyyn, vauhtia avovesiuintiin ja juoksuun. Leirikohteenani oli Gran Canarian Maspalomas, joka on leiripaikkana todella hyvä. Suosikkini on Arguinequin, eli Maspalomaksesta läntinen naapurikylä. Pyöräilyyn löytyy mitä mahtavimpia vuoristoreittejä joihin ei vuosienkaan jälkeen kyllästy.

Pistän tähän alkuun datafriikeille leirin tuntimäärät, koska sitä te tänne tulitte kattomaan 😉 Kahden viikon saldo 55h. Eka viikko 30h, toka viikko 25h. Eli hyvin maltilliset tuntimäärät. Treenaamiseni ei ole koskaan ollut tuntien metsästämistä, se on amatöörien harrastusta. Fiksuin treenaa vähiten suurimmalla hyödyllä. Treenin laatu ja palautuminen ovat avainkohtina kun suunnittelen leiriohjelmani.

Päivärytmi:

Päivä alkaa aina klo 7:00 Aamuherättelyllä, eli kevyttä juoksua jossa pääosin juoksun tekniikkaharjoitteita. Kesto noin 15-20min

Aamupalalle klo 8:00

Jos vuorossa lyhyempi treeni ja mahdollisuus keritä lounaalle niin päivän eka treeni alkaa 9:00-9:30. Jos on luvassa pitkä treeni josta suoraan illalliselle niin lähtö 10:00 tuntumissa.

Lounaalle heti aamutreenin jälkeen, jos lyhyt treeni niin kerkee ajoissa syömään, mut yleensä kerkeen lounaalle nippenappe klo 14-15 väliin.

Päivän toinen treeni tulee kuvioon jos oon kerinny lounaalle. Tällöin lähtö 2h lounaan jälkeen ja luvassa aina alle 3h treenejä, yleensä 1-2h treenejä.

Illallinen klo 19:00

Unten maille klo 21:00

Leireillä vedän uintitreenit pelkästään avovedessä. Vaikka uinti kulkee altaassa hyvin, on sen kuljettava avovedessä vielä paremmin koska avovedessä ne kisatkin ovat.

Uimatreenit ovat pääosin tunnin tai puolentoista tunnin pituisia sisältäen tekniikkaharjoituksia sekä kovia vetoja. Mitään ”tyhjiä kilometrejä” on turha lähtee avoveteen uimaan. Avovesitreeneissä kierrän poijuja sekä båtskeja ja kiritystä saa vesikilpikonnista, ne vetää muuten aika sukkelaan!

Usein uimatreenien päälle lähin polkemaan. Pyörälenkit olivat pääosin pk-ala ja pk alueella ja pyrin myös pitämään sykkeen alle pk-ylä alueen tiukoissakin nousuissa kun ohjelmassa on pitkä pk pyöräily. Mäkivedot ovat sitten oma treeninsä, Mäkiä meinaan löytyy niin että on vaikea valita. Pääosin oon vedelly sorian ja ayaguaresin mäkiä kovemmalla sykkeellä, mutta niitä treenejä on enempi luvassa huhtikuun leirillä. Leiripyöränä minulla on Gir’s G Max joka tempo/triathlonpyöräksi soveltuu erinomaisesti vuoristopyöräilyyn keveyden, matalan asennon, hyvien jarrujen ja loistavan ohjattavuutensa ansiosta. Välityksenä minulla on edessä 39-53 ja takana 12-27. Se riittää hyvin lähes kaikkiin nousuihin. Mutta tiukimmat nousut kuten GC-606 jossa 22% nousua, pistävät kyllä kaipaamaan vähän pienempää eturinkulaa sulavan pyörityksen saamiseksi.

Juoksuun saisi olla mielestäni paremmatkin olosuhteet. Maspalomaksessa on yleisurheilurata, joka on ihan sairaan kova alustainen vanha mondo. Puistossa on 1km pituinen hiekkalenkki joka välillä aika ruuhkainen. Muuten juosta voi kaikilla kaduilla Maspalomaksen ja Meloneraksen alueella esim kuivunutta kanavaa pitkin. Mutta alusta on usein hyvin epätasainen ja kova eikä mitään selkeää juoksureittiä ole, vaan joutuu puikkelehtimaan paljon pusikoiden, liikenneympyröiden ja autoteiden läpi. Itse tykkään ehkä parhaiten juosta Sorian tasaisella.

Leirin kohokohtia:

To 15.1 Eka treenipäivä alkoi avovesiuinnilla El Pajarissa. Vesi oli uskomattoman kirkasta ja treenikavereina mm. kilpikonnia ja rauskuja. Näkyvyys oli parempi kuin kotimaan altaissa! 🙂

Su 18.1 Ohjelmassa oli kolmen lajin yhdistelmä jossa tehoja nostin pk-ylä tasolle jonkin verran. Uinnissa lyhyitä ja keskipitkiä vetoja. Pyörällä mäkivetoja 2x Soriaa ylös 650m korkeuteen á 20min ja 18min. Päälle useita 5min juoksuvetoja 7-9 asteen mäkeen. Kokonaistreeniaika 4h40min. Loistava fiilis!

Ma 19.1 Ei nyt varsinaisesti ollut mikään kohokohta 😀 Piti olla pitkä päivä vuorilla saaden yli 4000m nousua. Mutta vuorilla olikin jostain syystä aivan halvatun tuulista, märkää ja kylmää! Jo Ayacatassa (1300m, joka normaalisti on lämmin ja aurinkoinen) tuli vettä ja lämpötila +11. Kiipesin vielä vuoren toiselle puolelle Tejedaan päin ja voi huhhuh, Lämpötila laski +3 asteeseen ja aivan mieletön tuuli ja vesisade, päällä oli neljä paitaa, tuuliliivi, irtohihat, sadetakki, irtolahkeet ja pipo enkä pärjännyt kylmyydelle alkuunkaan! Päätin lähtee haneen ja vetää sakkolenkkii rannikolla jossa oli +25 😉

Ti 20.1 Oli leirin pisin uinti-pyörä-juoksu yhdistelmä 7h 36min, jossa myös tiukin nousu pyörällä GC-606. Moganin kylän jälkeen kun kurkkas vuoren reunan toiselle puolelle San Nicolakseen päin, iski aivan käsittämätön vastatuuli. Se oli kylmä ja puuskittainen. Tuuli niin kovaa etten pystynyt paikoillaan seisten pukemaan tuuliliiviä päälle. Oli pakko mennä maahan istumaan ja pukemaan 😀 Jopa pyörä liikkui tuulen mukana vaikka laitoin sen kyljelleen maahan makaamaan. Mulla ei ollut saumaakaan nousta pyörän selkään siihen vastatuuleen. Tuskin pysyin seisten paikoillaan kun klossien pito asvalttiin petti vähän väliä. Ens kerral kiviä taskuun! Piti taluttaa fillari 30m alaspäin vuorta tyyneen kohtaan et pääs taas polkee 😀

To 22.1 Oli leirin epäonnistunein treeni. Pitkä pk juoksu meni aivan päin skutsii. Tuli vedettyä vähän suunniteltua reippaampaa vauhtia, ja alusta oli huomattavasti kovempi kuin mitä olin olettanut, eteenkin niille kengille millä juoksin. Tuloksena sinänsä kiva ja kova treeni, mutta tuli sen verran isot lihaskudosvauriot reisiin ja pohkeisiin että seuraavana päivänä 6h pyörä tuntui vähän ikävältä ja piti ottaa iisimmin. Pohkeet hajos juoksussa niin pahasti että koko loppuleirin juoksut oli aika lailla siinä. Pidin ensin 3 päivää juoksukieltoa jonka jälkeen kävin kokeilemassa aamuherättelyssä vähän juoksua, siinä oikea pohje ikäänkuin repes uudestaan ja totesin että nyt ei juosta ainakaan viikkoon. Eli juoksutreenin tulos oli positiivisen sijaan voimakkaasti negatiivinen ja vei juoksua taas kovasti taaksepäin. Vaikka treenin aikana oli kiva puskea. Ei pitäisi poiketa omasta ohjelmasta 😉

Ma 26.1  Leirin siistein treeni 🙂 Luvassa oli kovempi tehoinen uinti-pyörä-juoksu yhdistelmä. Mutta pohkeiden takia juoksun jätin pois. Ensin 30min pyöräily El Pajariin. 1h kovatehoinen avovesiuinti. Sitten pyörällä pk ja pk-ylä alueella. Optimistinen aikasuunnitelma oli: 60min kohdalla olisin Sorian korkeimmalla kohdalla. 2h kohdalla lähtisin Ayacatasta alaspäin kohti Fatagaa ja 3h kohdalla olisin takaisin kämpillä Maspalomakses. Vauhti oli sen verran reipas että ohittelin muita pyöräilijöitä oikein suhinalla ja keräsin kaikenmoista peesailijaa perääni, jokainen tippui hetken roikuttua 😉 Sorian huipulla olin hyvin aikataulussa. Matkalla kohti Ayacataa ajoin pikkuhiljaa kiinni Norjalaistiimin joka veti lähes samaa vauhtia kuin minä, minä vedin siis pk-ylä aluetta. Vähäksi aikaa jäin heittää läppää norjalaisten kanssa, ryhmässä oli 2 pro tason ja 3 puolammattilaistason pyöräilijää 2 Ironman ammattilaista ja yks entinen triathlonisti joka oli siirtynyt juoksijaksi, kysyin että miksi ihmeessä, hän sanoi juuri juosseensa 2:26 maratonin, ei mikään turha sälli. Ryhmän keulilla polki kumminkin ryhmän kovin kuski. Norsemanin 9 kertaa läpi vetänyt ja moninkertainen voittaja Tom Remman. Pitkän aikaa vedettiin kahestaan ryhmää ja juteltiin kaikenlaista, kaikin puolin mukava heppu. Vasta pari km ennen Ayacataa katottiin taakse niin koko muu ryhmä oli tippunut peesistä 😀 Tultiin kyllä aika reipasta vauhtia. Sitten Tom totesi hieman ähisten ja puhisten pilke silmäkulmassa ”Anna menna vaan, kun oot nuori, mä vähän himmaan nyt”. Jäi siisti fiilis kun sai jätettyä taakse noin kovan tason mäkimiehen. Tulinkin Ayacataan lähes 20min suunniteltua nopeammin. Fataga alas tuli sitten miten tuli, välillä autojen perässä himmaillen kun tulevat niin hitaasti alamäkeen. Loppuajaksi tuli 2h 32min. Jos joku vetää kyseisen lenkin lujempaa kuin minä niin saa tulla kuitteilee 😉

Huhtikuun puolessa välissä uudestaan! 🙂

Ironman Copenhagen. Kauden päätöskisa.

Thursday, August 28, 2014

Hyvin pienellä palautumisajalla Saksan puolimatkan EM-kilpailuista, jotka olivat vain 2 viikkoa aiemmin, tunsin olevani valmis starttaamaan kauden toiselle Ironman matkalle. Jos luit kirjoitukseni Nizzan kilpailusta tiedät millainen taistelu se oli ja ymmärrät jos olin innokas parantamaan suoritustani täällä Kööppenhaminassa.

Tämän kahden viikon aikana viime kilpailun jälkeen olen ainoastaan pystynyt palauttelemaan ja toipumaan rasituksesta. Enkä onnistunut siinäkään täydellisesti koska olin kokopäivätöissä fysioterapeuttina Laakson sairaalassa. Yöunet jäivät lyhyiksi aikaisen herätyksen takia, päivä kului pääosin seisten ja töitä tehdessä, klo 16 aikoihin olin jo aivan loppu mutta siihen ei loppunut minulta hommat. Minun piti vielä muuttaa koska vanha kämppä sai purkutuomion. Iltapäivät ja vklp venyi muuttohommia tehdessä. Eli lepoa en juurikaan ennen Kööppenhaminan täyttämatkaa saanut.

Paikanpäälle tullessa olin kuitenkin intoa täynnä ja otin kisaa edeltävät päivät levon merkeissä.

Kisa-aamuna minulla oli muutamia huolenaiheita. Ensimmäisenä oli sään kylmyys. Tiedän olevani enemmän kuumien kelien ystävä koska lämmöntuottoni on kilpaillessakin heikko. Toinen huolenaiheeni oli takarenkaani. Rengas (Schwalbe Ironman tuubi) on aivan tuore mutta koko kilpailukauden ajan ongelmana on ollut että paineet eivät pysy edes yhtä vuorokautta, kun taas eturenkaassa (Continental tuubi) paineet säilyvät lähes läpi talven. Takarenkaaseen oli myös tullut kylkeen pieni vekki ja pullistuma, todennäköisesti Saksan kisan maastoajelun jälkeen (Lue edellinen kisaraportti :)). Vekin huomattuani kisaa edeltävänä päivänä otin tietoisen riskin olla vaihtamatta rengasta. Pyörä Check-in:ssä päivää ennen starttia laitoin takarenkaaseen hieman ylipainetta (9bar) toivoen että laskisi sopivalle tasolle seuraavaksi aamuksi. Aamulla näppituntumalla takarenkaassa 7 Bar mikä on minulle optimi ja annoin olla. Katsoin ympärille kun kilpakumppanit pumppasivat vielä kisa-aamuna renkaitaan kivikovaksi. Yhdellä kavereista pamahti rengas 30min ennen starttia sitä pumpattaessa. Sääliksi kävi.

Alkuverkkaa en aionnut 16 asteiseen veteen mennä tekemään, koska lähtöä edeltää aina 10min paikoillaan seisominen ja silloin jäätyisin pystyyn. En saanut kuivalla maallakaan kovin hyvää alkuverkkaa, lähtöviivalla olin ihan jäässä.

Lähtö oli rannalta juoksu mikä hieman hermostutti minua koska olen yleensä niissä aika huono lyhkästen jalkojeni takia. Tällä kertaa sain todella hyvän lähdön eturivistä, kukaan ei juossut päälleni tai tyrkännyt selästä minua kumoon. Pääsin heti irti ryysiksestä ja lähdin heti alussa ylhäisessä yksinäisyydessäni uimaan omaa reipasta vauhtiani, en saanut edes jalkoihini seuraajaa. Tässä vaiheessa mainitsen suurimman pettymykseni kisajärjestäjiä kohtaan. Lähdöt tapahtuivat aalloissa sarjoittain, sen ymmärrän kun ei ole tilaa lähettää kaikkia samaan aikaan. Mutta että M18-24 sarja lähetetään KAIKKEIN VIIMEISIMPÄNÄ???? Se ei mene minulla jakeluun! Uituani 500m ensimmäiselle sillalle näin edessäni loputtoman meren täynnä uppotukkeja. Uinti oli yhtä tuskaa ja ärsytystä kun kokoajan joutui väistää, kiertää  ja kaartaa ja suunnistaa aivan turhaan. Uinnin lopussa uintireitin kaventuessa tilanne muuttui täysin naurettavaksi. En tahtonut uskoa silmiäni, jonka takia uin varmaan 25m vesipallovaparia pää pystyssä nähdäkseni mitä viimeisen sillan alla oli. Vettä ei näkynyt yhtään, ainoastaan eri värisiä uimalakkeja vieri vieressä lähes paikoillaan kelluen. Jengi oli kuin sillit purkissa eikä kukaan juurikaan liikkunut. Hetken ajattelin että pakko kai sitä on jonottaa että pääsee taas eteenpäin, mutta se ajatus kaikkosi samantien kun pääsin kiinni ryysikseen. Kiihdytin vauhtia kuin muskeliauto elokuvissa joka valmistautuu seinän läpi ajamiseen. Otin ensimmäisen sekä toisen kaverin päistä kiinni ja yli vaan niin että lennähti. Näin minä kömmin ja kiipesin ja väkisin painin itselleni tilaa edetäkseni. Varmasti aiheutin pahennusta kuntoilijoiden kesken. Mutta onnekseni minulla oli niin kova vauhti päällä ettei kukaan minua tunnistanut tai saanut kiinni. Tätä taistelua kesti noin 50m jonka jälkeen hieman väljeni ja tunsin taas olevani veden päällä. Ruutia se söi ja aikaakin varmasti 3-4min toi lisää. Siitä loppuajaksi 00:50:23 3,8km uintiosuus ja kärjessä ylös.

Pyöräily osoittautukin tässä kisaksi suurimmaksi haasteeksi. Irtohihat oli päällä käsivarsissa, kengissä varvaslämmittimet. Siitä huolimatta kylmyys söi ruutia jaloistani enkä oikein osannut kuulostella tuntumaa jaloissani pyöräilyn ajan. Vasen takareisi oli lukossa koko pyöräilyn ajan, voimaa se ei tuottanut, sattui vaan. Jopa satulan päällä istuminen sattui vasemmalla puolen. Pyöräilin kuitenkin yhtään säästelemättä sen minkä tilanteesta sain irti. Nesteytys kylmällä kelillä on kans toinen tarina. Nestettä ei tule kylmällä nautittua läheskään yhtä paljon kuin lämpimällä kelillä. Mutta geelit on pakko silti laimentaa vatsassa, muuten menee tukkoon. Vältelläkseni kusihätää pyörällä koitin nesteyttää juuri ja juuri tarpeeksi enkä yhtään liikaa. Noh, energian imeytymisessä esiintyi kuitenkin pieniä ongelmia ja lopputuloksena oli alkava kusihätä pyöräilyn puolivälissä jo. Pidättelin sitä reilu tunnin, ajattelin että ei ole varaa pysähtyä juottopisteiden WC:hen eikä ollut varaa ottaa riskiä mennä puskaan koska olin jo useaan otteeseen nähnyt kun tuomarit jakelivat hylkyjä tien varrella kusseille. Päätin yrittää jotain mitä en koskaan ole aiemmin kokeillut. Vauhdissa kuseminen! Alamäissä ajattelin sen onnistuvan,  mutta ei se vaan niin helppoa ollutkaan! 🙂 Lopulta onnistuin ylämäessä seisten polkien, ja sitä helpotuksen tunnetta en osaa kuvailla. Meno keveni aivan suunnattomasti. Nyt uskalsin taas olla rajoittamatta nesteytystäni koska juoksu alkoi pian. Pyöräaikaani 05:01:07 en ole järin tyytyväinen tällä reitillä. Oman tasoinen pyöräilysuoritus olisi ollut 04:45:00 nurkilla, mutta se jää sitten ensi kisaan.

Juoksu lähti hyväntuntuisena liikenteeseen. Juoksussa päälimmäisin tavoite oli tehdä tasainen juoksu joka ei romahtaisi kävelyksi lopussa, kuten molemmat aiemmat täysmatkani. Päätin juosta vahvana loppuun asti. Aloitin 4:40 vahdilla joka tuntui hyvin kevyeltä ekat 10km. 21km kohdalla fiilis oli edelleen sama, mutta vauhti oli tippunut huomaamattani 4:50 vauhtiin, eteni silti hyvin. Tämän jälkeen rupesi jaloista ruuti pikkuhiljaa hiipumaan ja vauhti tippui lähemmäksi 5:00 tuntumaan ja totesin että tämän hetkisellä juoksupohjalla ei nyt parempaan pysty. Treenikaudella pahasti juoksuharjoitteluani sotkenut jalkaterän murtuma piti minut juoksukiellossa 4kk keväällä. Tässä juoksuosuudella sen huomasin kuinka tärkeä riittävä juoksupohja on, ja minulla se ei vain riittänyt vahvaan marathon juoksuun. Riittämättömästä juoksupohjasta huolimatta taistelin hyvin periksiantamattomasti ja olen erittäin tyytyväinen siihen että koko juoksuosuuden aikana en ottanut ensimmäistäkään kävelyaskelta, edes juottopisteillä. Ikinä elämässäni en ole pystynyt yhtäjaksoisesti juoksemaan 42,2km ja nyt tein sen aikaan 03:41:23.

Maalissa olin tyytyväinen mies saatuani loppuajaksi 09:38:32. Aika on hyvä kauden päätteeksi, ennätys parani yli puoli tuntia. Silti jäi niin paljon parannettavaa että intoa on jo aloittaa uusi, toivonmukaan EHJÄ treenikausi! 🙂

PS. Naurettavan uintiosuuden järjestelyiden sekä pyöräosuuden tungoksen ja ohittelun takia olen päättänyt ottaa ensi vuonna taukoa Ironman sarjan kilpailuista. Seuraavan kerran starttaan PRO-sarjassa. Se vaatii yhden välivuoden jolloin kilpailen pääosin Suomessa ja Ruotsissa hieman lyhyempien matkojen parissa ja pyrin saamaan myös kesällä enemmän laadukasta treeniä. Treenaan kovaa varmistaakseni, että seuraavan kerran kun starttaan Ironman matkalle tiedän loppuajan alkavan nu